Mutta jo voittivat viholliset Ostapin. Yksi on jo heittänyt paulan hänen kaulaansa. Hänet sidotaan ja viedään pois.
"Ostap, Ostap!" huusi Taras, rientäen hänen luoksensa ja hakaten kappaleiksi vihollisia. "Ostap, Ostap!" Mutta yht'äkkiä tunsi hän kovan iskun. Hänen päätään pyörrytti ja kaikki musteni hänen silmissään. Hänen edessään välähti äkkiä sekavana joukkona päät, keihäät, savut ja tulet ja metsän puut. Sumu verhosi hänen silmänsä.
X.
"Kauanhan olen nukkunutkin!" virkkoi Taras herättyään ikäänkuin päihtyneen unesta ja katseli oudoksuen ympärillä olevia esineitä. Uuvuttava heikkous tuntui hänen jäsenissään. Tuskin eroitti hän aivan oudot huoneen seinät ja nurkat. Vihdoin näki hän edessään istuvan Tovkatshin, joka kuunteli hänen hengitystään.
"Vähällä oli, ettet nukkunut ikipäiviksi", ajatteli itsekseen Tovkatsh, mutta hän ei sanonut mitään, teki vain sormellaan varoittavan liikkeen, jotta Taras pysyisi vaiti.
"Sanohan, missä minä olen!" kysyi Taras, koettaen muistella mitä oli tapahtunut.
"Hiljaa", virkkoi hänelle ankarana toveri. "Mitä sinä oikeastaan tahtoisit tietää? Aivanhan sinut on kappaleiksi hakattu. Kaksi viikkoa olemme jo yhdessä ratsastaneet levähtämättä, ja sinä olet kuumeessa ja hourailet alati. Nyt nukut ensi kertaa levollisesti. Pidä suusi kiinni, jos vielä tahdot toipua."
Mutta Taras yhä vaan koetti koota ajatuksiaan ja muistella mitä oli tapahtunut.
"Puolalaisethan piirittivät minut ja ottivat vangiksi. Oli aivan mahdotonta päästä heidän kynsistään."
"Suu kiinni, sanon sulle, senkin peeveli", huusi Tovkatsh suuttuneena niinkuin lapsenhoitaja malttinsa menetettyään ärjähtää oikuttelevalle lapselle. "Ei sinua nyt hyödytä tietää, mitenkä pääsit vapaaksi. Pääasia on että pääsit. Oli ihmisiä, jotka sinua eivät hylänneet. Vielä tulee meidän ajaa yhdessä monta yötä! Älä luule, että sinua pidettiin vaan tavallisen kasakan arvoisena! Kaukana siitä! Kaksituhatta kultarahaa on pantu pääsi hinnaksi."