Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi miss Long hänen pehmeätä, mustaa tukkaansa silitellen:
— Tyttäreni, ei saa tehdä vääryyttä itselleen, eihän ollut tarkoituksesi varastaa, Ruth?
— Voi, ei, ei! Se ei ollut tarkoitus.
— Silloin lapseni, teit sen ajattelemattomuudesta — äkkinäisestä sisäisestä pakosta — ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
— Kyllä, Duncan on sanonut — olen usein ennenkin tehnyt niin, miss Long.
Miss Long voi tuskin olla hymyilemättä oppilaansa lapselliselle avomielisyydelle.
— Mutta ehkä et ole ennen huomannut, sanoi hän, — että siitä voi koitua sinulle ikävyyttä. Tahdotko koettaa parantua siitä?
— Kyllä, — tahdon alkaa tänään, jos autatte minua.
— Teen, mitä voin, mutta sinun täytyy saada parempaa apua, kuin minun.
— Minun täytyy pyytää Jumalan apua, sanoi Ruth hartaasti ja vakavasti.