— Äiti toivoo, että pitäisit siitä, ja että se aina olisi sinulle muistona — — olen unohtanut ne sanat, rakas Ruth, — — kun hoidit minua ja kun äiti pitää sinusta ja minä pidän sinusta. — Ja hän riensi suutelemaan kyyneleen joka aikoi pudota Ruthin pitkistä silmäripseistä.
— Saanko avata sen, Ruth, vai teetkö sen mieluummin itse?
— Parempi on, että sinä teet sen, kultaseni.
Ennen kun Ruth ehti nähdä mitä siinä oli, koetti hän kaikin voimin tunkea sormusta hänen sormeensa, mutta se oi onnistunut.
— No kuinka tyhmä minä olen! Sehän on väärä sormi! — Ja hän muutti sen.
— Sopii ihan, Ruth — eikö se ole kaunis! Valitsin sen itse — tiesin sinun pitävän helmistä.
Ruth oli Maggienkin mielestä tarpeeksi iloinen lahjasta.
— Ja tiedätkö, se on minun antama, maksoin siitä puoli crownia ja äiti antoi lisäksi, kun minulla ei ollut enempää.
Ruth hymyili. Puoli crownia ei riittänyt pitkälle niin kauniin sormuksen hinnaksi.
— Äitisi oli kovin ystävällinen. Sano hänelle, että pidän siitä paljon ja panen sille suuren arvon.