— Luulinkin niin — ja paljonko kello on?
— Melkein 7 illalla.
— Kyllä — hän tulee ajoissa! Lukisitko minulle virren tai säkeen Raamatusta ja sitten kenties nukahdan taas ja olen vahvempi, kun hän tulee.
Ruth luki mekaanisesti, sillä Pollyn sanat olivat saaneet hänet ihmettelemään, odottiko hän tosiaan isänsä tulevan takaisin kotiin vai olivatko ne vain houreita.
Polly nukahti pian jälleen ja Ruth hiipi alakertaan etsimään Joea. Tämä istui pöydän ääressä pää käsiin painettuna. Hän katsahti ylös — Joe, Ruth sanoi, — odotatteko isäänne takaisin tänä iltana?
[Alkuperäinen käännös jatkuu…]
— Isä? Tänään? Hän näytti aivan hämmentyneeltä.
— Polly luulee niin.
— Hän sen tietää. En ole uskaltanut kysyä.
— Mikset? — Mutta jos hän tulee, tahdotko puhua hänelle, mutta älä anna hänen heti tulla Pollyn luo. Ruth meni jälleen vanhalle paikalleen. Hän istui lukien hiljaa, pani kirjan pois ja istui, kunnes aurinko rupesi laskemaan. Hän oli kuulevinaan alhaalta ääniä. Hetken perästä sanoi Polly: — Hän on tullut nyt, etkö kuullut.