ADELAIDE. Ei se tee mitään. Hän ei kuule. Istukaa tähän minun viereeni, aivan kodikkaasti, kas noin, ja rohkeasti. (Siirtyy lähemmäksi).
KANNEL (siirtyen pois). Mitä teillä on minulle sanottavaa, neiti Stör?
ADELAIDE (keikaillen ja siirtyen lähemmäksi). Te olette ollut niin alakuloinen näinä viime aikoina.
KANNEL. No tokko niinkään sentään. Ja eihän sitä aina jaksa olla hyvällä tuulella.
ADELAIDE. Teitä vaivaa alakuloisuus.
KANNEL. Ketä se ei toisinaan vaivaisi.
ADELAIDE (siirtyen lähemmäksi). Niin mutta teitä vaivaa jokin ajatus, jonkinmoinen tyytymättömyys, jonkinmoinen, semmoinen jokin… (Lähenee).
KANNEL (siirtyy ihmeissään poispäin).
ADELAIDE. Niin niin, minä tarkoitan jonkinmoinen niin sanoakseni onnen puuttuvaisuus.
KANNEL. Onnen puuttuvaisuus?!