POROMÄKI. Sitten hän kuoli ja minä hautasin häntä kolmannen kuukauden.
KANNEL. Kyllä meidän täytyy päästä pois täältä. Minullekin se on aivan välttämätöntä!
POROMÄKI. Ikävä täällä on.
KANNEL. Ne on nuo vanhat neidit. Sinä tunnet minut. Minä olen liian kohtelias mies. Minä ajattelen aina itseni lähimäiseni sijaan ja kärsin ennen itse, kuin loukkaan häntä.
POROMÄKI. Aiotko sinä ruveta saarnaamaan?
KANNEL. Kuule nyt. Otaksutaan, että jompikumpi noista vanhoista neideistä heikkoudessaan lankeaa minun kaulaani.
POROMÄKI. Hm!
KANNEL. Ja sanoo: Ah Knut…
POROMÄKI. Herra varjelkoon!
KANNEL. Amen. — Mutta otaksutaan. Miten minun silloin käy?