POROMÄKI. No, sinä vannot aina tulevasi olemaan uskollinen veli.
KANNEL. Hm!
POROMÄKI. Sillä siitä selviäisi.
KANNEL. Niin, sinun luonteellasi. Mutta minä olisin helisemässä; Minä en voisi sanoa mitään, ja minut otettaisi kuin väkirynnäköllä.
POROMÄKI. Hm! — Niin se Josefinakin minut vei.
KANNEL. Pois täytyy päästä. Minä lähden yksin, ellet sinä pääse pian irti. Helenius ja runoilijakin katselevat minua kuin hirviötä ja rosvoa.
POROMÄKI. Kyllä minä tulen mukaan. Jo minä olisin aikoja sitten päässyt, mutta kun Fiina yllätti minut nostamassa sitä jauhosäkkiä. Hän sai siitä päähänsä, etten minä olekkaan sairas ja alkoi tehdä kiusaa.
KANNEL. Mitäs nostelet.
POROMÄKI. Luonto ei antanut myöten. Minä otin sen muuten näin (ottaa tuolin) ja nostin sen pääni päälle näin (nostaa tuolin molemmin käsin ilmaan) ja (Josefiina tulee)… rengit ihmetteli…
VII kohtaus.