Kuin et sitte hyveä saane,
Otappa oven ta'akse,
Opeta oven takana,
Neuvo nelisnurkkasessa.
Ota vitsa viiakosta,
Koivu korvenrantasesta
Nahkaruoska naulan peältä.
Elä pieksä pientarella,
Elä nurmella nukita.
Kylän kyntäjät näkö'öt,
Astujat ajattelo'ot;
Jott'ei tuota anoppi kuulis
Eikä appi arvoaisi.
Kuin neittä hyvin pitelet,
Kuin mänet apen kotihin,
Puistat heinii hevolle,
Kakravakka kannetahan,
Jtshelle mitä kutakin.
Kuin neittä pahoin pitelet,
Kuin mänet apen kotihin,
Puistat heinä hevolle,
Rikkavihko viskataan,
Hevosesi hirtetähän
Omilla ohjasvärkilläsi,
Itshii letillä leikatahan
Keskellä kujan lakiita.
Wertauksena mainittakoon tässä eräs hääruno, saatu talteen Korpiselästä v. 1890. Se kuuluu näin:
Onpa meijän neitosella
Willavaipan viipsahukset,
Tuultohurstin huiskahukset,
Savoin parin sukkasia,
Tuhat tuotavaa lapaista,
Reävyttäin on rätsinöitä,
Monin parin paitasia,
Latikoita lasten vyöksi,
Nauhoi naisten tarpeheksi,
Tuulimyllyn tuiskahukset,
Wesimyllyn viepsahukset.
Wain onpa mehän sulhollakin
Keko kullalla keritty,
Purnu puituja eloja.
Toinen purnu puimatonta,
Sata saatuja rahoja,
Toinen sata saamatonta,
Tuhat tuohikenkäsiä,
Wiistuhatta virsusia,
Muuta eluo sitäi enemmän,
Sata sarkatankkisia,
Puoltuhatta pöksysiä;
Hevosii on heillä paljon;
Laviat on lammaslaumat,
Lehot täynnä lehmäsiä,
Warsinkin on vuohisia.
Appi ainoa isäntä,
Anoppi ainoa emäntä,
Kytyjä on kyllältäsi,
Natosia on kosolta.
Hyvä ompi ollaksesi,
Kaunis koaputellaksesi,
Wain ei niinkuin ison koissa.
Toisin ovet ulvasevat,
Toisin naukuvat saranat.
Appi haukkuu ahkioksi,
Anoppi vesihavoksi,
Kyty kynnysportahaksi,
Nato naisten rynttäriksi.
Illat istut ikkunoissa,
Keski-illat kellarissa,
Puolipäivät porstuassa,
Wiikkokauet veräjän suussa,
Kuukauet kujan perässä.
Itkeä hyryttelet,
Kuuntelet kujan perässä.
Ammuuko anopin lehmät,
Navon lehmät naukaseeko,
Winkuutko isännän siat,
Hirnuuko kyvyn hevoset?
Katsahat isos kotihin,
Enemmän emosi luokse.
Sanot: tuolla näkyy kotini,
Kujan katto kuumottaapi.
Isän ikkunat näkyvi,
Emon sauna lämpiääpi.
Woi poloinen päiviäni,
Ikäviin inehmon lapsi,
Oli ennen aikanahan
Siskoilla siliä sintsi,
Weikoilla vene punainen
Wain ei nyt tätä nykyä.
* * * * *
Paitsi näitä häärunoja löytyy Itä-Karjalassa vielä toisenlaisia runoja, joita kansa käyttää häissä ja hautajaisissa, n.s. itkuvirret. Itkuvirret eivät seuraa mitään runomittaa. Niissä on vaan huomattava alkusointu ja kerto. Itkuvirsien ominaisuuksiin kuuluu myös deminutiivisten sananmuotojen runsas käyttäminen.
Itkuvirsien laulaminen on aina naisten tehtävä. Ne lauletaan, tai paremmin sanellaan, itkunsekaisella äänellä. Keskellä runoa joutuu itkijä viimein itse niin mielenliikutuksen valtaan, että hän todellakin itkee nyyhkyttää. Henkeään vetämättä, sanelee hän pitkät matkat runoaan, kunnes viimein hengästyneenä keskeyttää sanelemisen voihkaavaan nyyhkytykseen. Sitten alkaa hän uudestaan siitä, mihin lopetti, kunnes vaikeroiva nyyhkytys taas keskeyttää hänen puhettaan. Ja niin jatkuu runoa, kunnes se on loppuun lausuttu.
Itkuvirsiä, lauletaan ainoastaan kreikanuskoisen väestön keskuudessa. Niitä käytetään vielä tänä päivänä, vaikka tosin harvoin, Sortavalan pitäjässä, vielä yleisemmin Salmin kihlakunnan kreikanuskoisissa pitäjissä ja Aunuksessa. Kieli niissä on syvää Itä-Karjalan murretta, niissäkin seuduin, esim. Sortavalassa, missä kansa ei tätä murretta puhu. Itkuvirret ovat oudokseltaan vaikeita ymmärtää. Täytyy olla hyvin perehtynyt Itä-Karjalan kielimurteeseen, saadakseen niistä selvää. Itkuvirsien ymmärtämistä vaikeuttaa vielä sekin seikka, että niissä käytetään niin paljon termejä eli nimityksiä, joilla on aivan oma, rajoitettu merkityksensä. Niinpä merkitsee sana "ilmoin" toisen sanan edellä "sulhaspuolta." Esimerkkinä mainittakoon:
Äidin nimityksiä: Isän nimityksiä: