Laakso, jossa minut löydettiin, on maailman ihmeellisimpiä; kaikkialla kohoaa jylhiä kalliotöyräitä, jotka katsojassa herättävät samalla kertaa kauhua ja ihastusta.
Minä olen Nevada-putous, ja minä asun Yosemiittilaaksossa.
25. Mammutti.
Enemmän kuin sata vuotta sitten sattui Pohjois-Siperiassa, että kun muuan sikäläinen heimopäällikkö miehineen oli etsimässä norsunluuta erään joen rantamilla, kohtasi häntä ihmeellinen näky. Keskellä jäätä, siihen kiini kangistuneena, seisoi norsuntapainen eläin, 3 metriä korkea ja yli 5 metriä pitkä sekä varustettu suunnattomilla torahampailla, jotka olivat n. 3 metrin pituiset ja käyristyneet taaksepäin. Päinvastoin kuin norsu, oli tämä eläin karvainen; pitkä, paikoin musta, paikoin punertava karva peitti sen ruumista.
Viisi vuotta päällikkö katseli tuota merkillistä eläintä, joka oli muuttunut jäälohkareeksi jäitten keskellä, ja odotteli että sen vankila sulaisi. Tämän ajan kuluttua jää vähitellen sulikin ja mammutti sillä se oli sen nimi — esiytyi vapaana hämmästyneiden alkuasukkaiden silmäin edessä. Mutta pian nämä tointuivat ällistyksestään ja rupesivat hävittämään kummitusta: torahampaat katkaistiin ja myytiin ja väki koirineen herkutteli sen lihalla.
Onneksi tuli kuitenkin sanoma tästä löydöstä erään luonnontutkijan korviin, joka saapui paikalle ja kokosi luut ja karvojen jätteet sekä osti torahampaat takaisin siltä henkilöltä, jonka haltuun ne olivat joutuneet. Sitten vei hän nämä aarteensa Pietarin museoon.
Lähes puolen sataa vuotta myöhemmin oli muuan insinööri kartoitustöissä samoilla seuduilla. Hän nousi miehineen maihin ja katseli vuolasta virtaa, joka kohisi ohitse merta kohti, vieden muassaan suuria jääröykkiöitä sekä multa- ja mutalohkareita.
Äkkiä he huomasivat vedessä ison tumman esineen — se oli taas mammutti! Tuhansia vuosia sitten se oli mahtanut tallustella nevalla, joka ei jaksanut kannattaa sen tavatonta painoa; kykenemättä selviämään pulasta oli se vajonnut yhä syvemmälle ja saanut kuolemansa. Sitte tuli jääkauden ankara pakkanen, joka oli jäädyttänyt koko suunnattoman suoseudun ja kaikki mitä siinä eli ja oli, niin että mammutti oli säilynyt jäätyneessä tilassa arvaamattomat ajanjaksot, kunnes vesi nyt vihdoin oli tuonut sen jälleen päivänvaloon.
Insinööri käski miestensä kiinnittää köysiä jättiläisen kaulaan ja vitjat sen torahampaiden ympärille; mutta eläimen takajalat olivat niin painuneet virran pohjaan, että heidän täytyi jäädä odottamaan kunnes vesi irrottaisi sen tykkänään.
Sitte vihdoinkin saatiin hevosten ja köysien avulla raskas ruumis hinatuksi rannalle.