Ryöstöretki bjarmien maahan.
Pohjoisempana kuin vepsäläiset ja merjalaiset oli kolmas sangen merkillinen suomalainen kansanheimo, nim. Vienanmeren eteläpuolella asuva bjarmien kauppakansa, joka käyden kauppaa metsästyksen ja kalastuksen tuotteilla sekä verottamalla lappalaisia oli paisunut ylen äveriääksi. Bjarmit eivät liene olleet samoja kuin Itä-Venäjällä asuvat permalaiset, vaan luultavasti nykyisten Vienan karjalaisten esivanhempia. Kaupankäynnistäänhän ovat Vienan "harjurit" ja "laukkurit" vieläkin kuuluisat, ja heidän asumansa alueen hautakummuista tavatut vanhat arapialaiset rahat ja muut itämaalaiset kulta- ja hopeakalut todistavat heidän muinaisten esi-isäinsä käyneen kauppaa sangen avaralta.
Ensimmäiset tiedot bjarmeista ahtoi v. 900 tienoilla Englannin kuninkaalle Alfred Suurelle muuan norjalainen Ottar, joka oli käynyt heidän maassaan. Sittemmin tekivät ruotsalaiset ja norjalaiset sekä rauhallisia kauppamatkoja että varsinkin sotaisia ryöstöretkiä rikkaiden bjarmien luo. Näiden etevin kauppapaikka sijaitsi lähellä Vienanjoen laskua Valkeaan mereen, nykyisen Arkangelin kaupungin pohjoispuolella. Sen lähitienoilla sijaitsi heidän aitauksella varustettu pyhä kalmistonsa, jota hautoihin kätkettyjen aarteiden takia aseelliset miehet vartioivat yötä päivää (bjarmien tapa näet oli uhrata osa vainajan varoista yhteiseen aarrekumpuun). Keskellä aitausta sijaitsi Jumala-nimisen ylijumalan tölskitekoinen puukuva, jolla oli kaulassa kultavitjat ja polvilla rahoilla täytetty hopeamalja. Ymmärrettävää oli, että varsinkin kalmisto aarteineen houkutteli saaliinhimoisia viikinkejä vieraiksi.
Noin sata vuotta Ottarin käynnin jälkeen tehtiin Bjarmiaan toinen retki, josta islantilainen historioitsija Snorre Sturlason kertoo seuraavasti. Norjan kuninkaan käskystä lähti kaksi veljestä, Karli ja Gunstein, kauppamatkalle bjarmien maahan, ja kuningas antoi heille kauppatavaraa ja laivan, jossa oli väkeä viisikolmatta miestä, ehdolla että saisi voitosta toisen puolen itselleen. Matkalla yhtyi retkeen Ruijan eli Pohjois-Norjan mahtavin mies, nimeltä Thorer Hund, toisella laivalla ja 80 miehen kera.
Perille tultua ruvettiin ajan tavan mukaan hieromaan vaihtokauppaa maan asukkaiden kanssa, kunnes kaikki tavarat oli saatu myydyksi. Mutta Thorer Hundillapa ("koiralla") oli koiruus mielessä. Kaupparauhan irtisanottua ja purjehdittua tovin matkaa merelle hän esitti tovereilleen, että yön tullen palattaisiin takaisin ryöstämään bjarmien kuuluisa kalmisto, josta joka mies perisi niin paljon saalista, että tulisi koko loppuiäkseen rikkaaksi. Tuuma oli viikinkien mieleen ja ehdotukseen suostuttiin, kunhan sen täytäntöönpano ei kävisi kovin vaaralliseksi. Kundilla olikin ovela ja vaarattomalta näyttävä sotajuoni valmiiksi mietittynä.
Illan suussa veijarit laskivat laivansa uudelleen maihin, mutta syrjään kauppasatamasta, ja jotkut miehistä jäivät niitä vartioimaan toisten edetessä kohti riistapaikkaa. Taivallettua tovin aikaa aukeata nummea tultiin isoon metsään. Thorer komensi tovereitaan silloin astumaan hiljaa ja tekemään puihin rasteja paluutien viitoiksi. Vihdoin aukeni metsän sisästä raivattu seutu, jonka keskellä näkyi bjarmien pyhä kalmisto korkeine hirsiaitauksineen. Retkeläisten onneksi siellä sattui parahiksi olemaan vahdinmuutos, eikä entisten vartijain poistuttua ollut uusia vielä ennättänyt saapua paikalle.
Johtajat kiipesivät aitasalvoksen yli, avasivat portit ja päästivät toverinsa sisään. Ryöstäjät kohta käsiksi aarrekumpuun ja mättäämään siitä multaa kalleuksineen helmoihinsa. Thorer Hund oli ankarasti kieltänyt ketään koskemasta Jumalan kuvaan. Saatuaan saalista niin paljon kuin jaksoivat kantaa kääntyivät miehet paluumatkalle, mutta huomasivatpa silloin, ettei Hundi ollutkaan joukossa. Karli juoksi takaisin kalmistoon ottamaan selvää minne mies oli kadonnut, ja näkipä hän silloin tuon toisten varoittajan itsensä olevan kuvan kimpussa ja raastavan sen polvilta rahamaljaa mukaansa. Sen älyttyään ei Karlikaan tahtonut olla Pekkaa pahempi, vaan iski kirveellä kuvan kaulassa olevat kultakäädyt poikki. Mutta ahneudessaan hän iski niin kovaa, että kirves löi kuvatukselta pään irti, ja se putosi hirmuisella jyrinällä ensin polville ja siitä maahan. Mellakan kuulivat paikalle joutuvat uudet vartijat, jotka kohta torvilla toitottamaan muulle kansalle, että rosvoja oli kalmistossa. Aarteenviejille tuli ankara kiire, ja metsän poikki tultuaan he näkivät lakealla maalla ison ylivoiman vastassaan. Hukkapa olisi heidät perinyt jok'sorkan, jollei Thorer Hundi olisi aikaisemmin suomalaisilta oppinut loitsutaitoa ja nyt kääntänyt kostajain silmät niin, etteivät nämä älynneetkään pakenijoita, jotka ehjin nahoin pääsivät turvaan laivoihinsa.
IV LUKU
Keskiajan merikaupungit.
Kaupunkien merkitys keskiajalla. — Italian merikaupungit; Marco Polon matka; Kaupunkien riitaisuudet; — Hansaliitto; Hansan rikkaus ja mahtavuus; Hansan vallan vaipuminen. — Keskiajan alukset.