Kivihiili, rauta ja höyry.
Papin vei onneksi aatteensa maahan, jonka jo ammoin tunnetut ja hyväksi käytetyt kivihiilirikkaudet tarjosivat lämpörikkainta polttoainetta tulevaisuuden voimakoneille, ja jossa koneiden rakentamiseen tarvittava rauta samoin oli aikaisemmin saatettu tehdasmaisen käsittelyn alaiseksi. Jo ennen Papinin päiviä oli Suurbritanniassa kokeiltu höyrypumpuilla turmiollisen veden poistamiseksi hiilikaivoksista, ja Cornwallisin hiilikenttiä varten Wattkin suunnitteli ensimmäiset höyrykoneensa. Käyttövoimasta oli lyhyt askel liikevoimaan, ja anglosaksilaista juurta olivat ensimmäisten höyrylaivojen rakentajat, "höyrylaivan isä" Henry Bell ja Robert Fulton (isä Amerikaan muuttanut skotlantilainen) sekä ensimmäisen käytäntöön tulleen höyryveturin luoja Robert Stevenson.
Bellin ja Fultonin esikoiset.
18. ja 19. vuosisadan taitteissa oli kokeiltu höyrykoneen käyttämillä aluksilla sekä Yhdysvaltain että Skotlannin virroilla. Nämä kokeet eivät kumminkaan syystä tai toisesta jättäneet sellaista pysyväistä jälkeä meriliikkeen historiaan kuin Bellin ja Fultonin niitä kohta seuranneet yritykset. Jo v. 1800 oli skotlantilainen Henry Bell kiinnittänyt Englannin meriviraston huomiota "höyryn käytännöllisyyteen ja hyödyllisyyteen meripurjehduksen käyttövoimana: kuinka sen avulla voitetaan tuulien ja vuorovesien vastukset ja kaikkinaiset muut esteet virroilla ja vesillä, missä vain on tarpeeksi syvää laivojen kulkea". Tähän olivat viraston arvoisat lordit vastanneet, "hänen esitystään huolellisesti pohdittuaan, ettei sillä heidän mielestään ollut minkäänpäiväistä merkitystä merien yli tapahtuvassa purjehduksessa". Nerojen ja keksijäin tavallinen kohtalo! Neuvoston istunnoissa mukana ollut mainio merisankari Nelson oli varmaankin nähnyt pitemmälle kuin virkaveljensä, koska oli keskellä pataviisasta väittelyä kavahtanut pystyyn ja huudahtanut: "Arvoisat lordit ja hyvät herrat! Joll'ette te omaksu hra Bellin suunnitelmaa, tekevät sen toiset kansat, ja ne tulevat aikaa myöten lamauttamaan tämän valtakunnan joka hermon ja jäntereen!"
Sekään mahtisana ei auttanut. Saatuaan täten kylmät rukkaset oman maansa vallanpitäjiltä, lähetti Bell esityksensä Europan muiden maiden sekä Yhdysvaltain hallituksille — viimemainituille nimenomaan muutamia vuosia ennen, kuin Fulton oli rakentanut höyrylaivansa. Tästä molempain nerokasten suunnittelijain esikoisoikeudesta höyrylaivaan kertoo Bell itse eräässä kirjeessään seuraavasti:
"Hän (Fulton) kävi v. 1804 matkallansa Ranskaan minua tapaamassa ja samoin sieltä palatessaan. Hänet oli Amerikan hallitus silloin lähettänyt Englantiin ja mannermaalle hankkimaan piirustuksia meidän puuvilla- y.m. koneistamme j.n.e. Kun minä olin aikaisemmin kirjoittanut Amerikan hallitukselle höyrypurjehduksen suuresta merkityksestä ja sen erinomaisesta sopivaisuudesta heidän mahtaville virroilleen, rupesi hra Fulton hallituksen määräyksestä kirjevaihtoon minun kanssani. Tästä tosiasiasta huomannette, että amerikalaiset saivat ensi käsityksensä tästä merenkulkutavasta nöyrältä palvelijaltanne."
Amerikassa Bellin ajatus kohtasikin suurempata ymmärtämystä; niin että jo v. 1807 alotti kulkunsa Hudson-virralla New Yorkin ja Albanyn kaupunkien välillä (päälle 200 km.) Fulton'in rakentama Clermont, jonka koneet Bellin neuvoa seuraten oli tilattu Wattin konepajasta Englannista. Alus oli 43 metriä pitkä, 5 1/2 m. leveä ja lähes 6 m. syvä, ja käyttäen purjeita höyryn apuna kulki se 4 solmuvälin nopeudella (n. 7 1/2 km.) tunnissa. Liike-eliminä siinä toimivat siipirattaat, jotka sitten pysyivät käytännössä aina Ericsonin keksimään osakierteiseen potkuriin saakka, vaikka 3- ja 4-pyöräisiä (täysikierteisiä) potkureja olikin suunniteltu jo yksissä ajoin ensimmäisten höyrylaivain kanssa. Aikalaisten kuvauksen mukaan oli Fultonin viaton alus kerrassaan "veden päällä liikkuva hirviö, joka uhmasi tuulia ja vuorovesiä sekä hengitti liekkejä ja savua". Kerrotaanpa virran partailla asuvien, muuten perin hidasluontoisten hollantilaisten farmarien iltapimeässä niin säikähtäneen uuden kummituksen kohinasta ja sen savupiipusta suitsevista kipenistä, että "pakenivat perheineen suinpäin metsiin, ennenkun saatanallinen majesteetti kerkisi käydä heillä kuokkimassa".
Bell itse sai ensimmäisen höyrylaivansa käyntiin vasta v. 1812, jolloin Clyde-joella Skotlannissa rupesi kulkemaan hänen rakentamansa Comet (nimi samana vuonna nähdystä isosta pyrstötähdestä). Se oli Fultonin laivaa enemmän kuin kolme kertaa lyhyempi, ja sen pieni kone kehitti vain neljä hevosvoimaa (Wattin määrittelemä voimayksikkö höyrykoneen työteholle, joka perustui kaivosnostoissa tehtyihin kokeisiin.), käyttäen kahta nelisiipistä ratasta; siipien veteen ulottuvat osat olivat äyskärin muotoiset. Ei siinäkään vierottu purjeiden apua, yhtä vähän kuin kaikissa myöhemmissäkään siipilaivoissa.
Yli Atlantin!
Aluksi pysähtyi höyrylaivaliike vain joille, järvillä ja merenranta-vesille. Ensimmäiset höyrykoneet olivat siksi heikot, ettei niiden avulla uskallettu ajatella lähteä ulommas merelle, saatikka aivan Atlantin ulapan yli. Tiedemiehet todistelivat, että valtameren yllä liikkuvat tuulet rajuine purkauksineen (sykloonit ja hurrikaanit) sekä Golf-virran aiheuttamat lämmönvaihtelut olivat muka erityisen haitalliset höyrylaivoille. Samoin olisivat Atlantin pitkät aallokot paljon turmiollisemmat niiden siipirattaille kuin sisävesien lyhyet, töksähtelevät laineet.