Merrimac alotti taistelun hiukan ennen klo 4:jää, päästäen kokokyljen laukauksen pohjoisvaltain Congress-laivaa kohti ja vastaanottaen siltä samallaisen tervehdyksen, jonka luodit kuitenkin kilpistyivät sen kyljistä niinkuin rakeet peltikatolta. Sitte se kääntyi hitaasti Cumberland’ia vastaan, aikoen lävistää sen suipolla rautakeulallaan ja samalla pippuroiden keulatykillään perikatoon jo edeltäkäsin tuomittua laivaa. Kuulasateen toisensa jälkeen se lähetti uhriinsa surmaten sen miehistöä, kun sitävastoin Cumberland voi tuskin vastata kertaakaan, sillä tuulta ei ollut sen vertaa, että se olisi voinut kääntyä ampuma-asentoon. Hätkähtämättä seisoivat sen miehet tykkiensä ääressä, vaikka vihollisen luodit ruhjoivat naapureita viereltä.
Liehuvin lipuin merenpohjaan.
Tätä epätasaista ampumista kesti noin neljännestunnin, kunnes Merrimac läheni nopeasti Cumberland’ia ja vierelle tultuaan iski terävän keulansa sen ylähangan kylkeen vesirajan alle. Tuon tehtyään se ei aluksi kyennyt irroittautumaan vihollisestaan, joka kallistui lävistetylle kyljelleen, kunnes vesi huuhteli etukantta. "Jos etukannen upseeri Cumberland'lla olisi säilyttänyt mielenmalttinsa ja laskettanut etuankkurin, olisi uppoava alus kaatunut matalamman Merrimac'in kannelle ja painanut senkin pohjaan rautaisessa syleilyssä." Vihdoin pääsi Merrimac irti uhristaan ja ampui vielä kolme kokokyljen laukausta peräkanaa siihen aivan läheltä; mutta muuta seurausta ei niistä juuri ollut, kuin että sen oma lipputanko katkesi täräyksestä ja etelävaltioiden värit putosivat alas, ilman että yksikään sen miehistä uskalsi mennä niitä uudelleen pystyttämään, ja alus sai käydä taistelun loppuun vain pieni merkkiviiva ilmassa liehuen. Vihdoin kohosi vesi Cumberland’in ankkurikannelle, jolle oli ladottu vieriviereen haavoittuneita, jotka päästivät kauheita huutoja. "Antaudutteko?" huusi Merrimac'in kapteeni Buchanan. "Emme ikinä. Tahdomme mennä pohjaan liehuvin lipuin", kuului vastaus. Sen kuultuaan julma vihollinen ampui uuden yhteislaukauksen ja puski vielä kerran keulansa uppoavan kylkeen — tarpeeton vaiva! Cumberland’in kansi oli täynnä kuolleita ja kuolevia, mutta sen verestä tahrautuneet tykit jatkoivat toivotonta ampumista, kunnes tämä laivan yhä enemmän kallistuessa kävi mahdottomaksi. Vielä samana hetkenä, jolloin alus peittyi kokonaan veden alle, kuultiin viimeinen laukaus. Perä nousi korkealle ja lippu liehui yhä maston kärjessä, kun miehet saivat käskyn pelastaa itsensä miten taisivat. 120 miestä meni pohjaan laivan mukana; mutta mastonhuippu jäi näkyviin ja lippu liehui taistelun loppuun saakka sitä puolustaneiden sankarien haudalla.
Samalla tapaa suoriutui rautahirviö voittajana kolmesta muustakin vastustajastaan. Congress ammuttiin tuleen, ja 40 sen veneisiin pelastuneista miehistä joutui etelän pienempäin alusten vangiksi. St. Lawrence ja Roanoake pääsivät pahoin runneltuina rannikolla olevan Fort Monroe-linnoituksen tykkien turviin. Viimeisen jälellä olevan Minnesotan tahtoi Merrimac mieluummin valloittaa kuin tuhota. Se vetäytyi sen vuoksi puolentoista kilometrin päähän vastustajastaan ja pommitti sitä iltaan saakka, tehden laivan taistelukyvyttömäksi. Pimeän tullessa Merrimac, tyytyväisenä iltapäivän urakkaan, höyrysi satamapaikkaansa ja jätti rannalle ajautuneen Minnesotan armoihin huomiseksi, jolloin palaisi korjaamaan sen. "Sanomattoman nöyryytyksen ja katkeruuden tunne vallitsi tuona lauvantai-iltana Fort Monroessa", kirjoitti eräs senaikainen Baltimoren sanomalehti. "Ei voinut epäilläkään, etteikö rautahirviö puhdistaisi koko reittiä meidän laivoistamme, hävittäisi kaikki rannikon varastopaikat ja kauppahuoneet, ajaisi kaikki joukkomme linnoituksen turviin ja pitäisi näillä vesillä isännyyttä miten suuria puulaivastoja vastaan hyvänsä, joita hallituksemme saattaisi tänne lähettää."
Kostaja saapuu.
Mutta osat vaihtuivat aivan kohta. Pohjoisvaltioiden hallitus oli samanaikaisesti nyt tuhotun saartolaivaston lähettämisen kera julistanut palkintokilpailun paraista suunnitelmista Merrimac'in veroisen panssarialuksen rakentamiseksi, jonka piti olla valmiina ennen kolmen kuukauden kulumista. Useita suunnitelmia lunastettiin rakennettaviksi, mutta tunnetuimmaksi niistä tuli potkurin keksijän, ruotsalais-amerikkalaisen John Ericsonin piirustama ja rakentama tornilaiva Monitor. Tämä valmistui aivan sanan mukaan yhdennellätoista hetkellä ja höyrysi kiivainta vauhtiaan taistelukentälle, jonne ennätti vielä klo 9 tienoissa samana iltana.
Se oli sangen hullunkurisen eikä juuri peljättävän näköinen kummitus — vielä oudompi solakoihin laivamuotoihin ja hoikkiin mastoihin tottuneen merimiessilmän nähdä kuin taitekatto-kansinen Merrimac. Se kulki niin matalalla vedessä, että vesi huuhtoi kannen yli, ja olisi muuten näyttänyt jonkinlaiselta lautalta tai laivanhylyltä, jollei keskikannella olisi kohonnut pyöreä rautatorni, keulassa pieni perämiehenkoppi ja perän puolella vähäpätöinen savupiippu. Vasta laivaan noustua tuli huomaamaan sen todellisen voiman. Sen enintä osaa suojasi 12 1/2 sm. vahvuinen panssarikerros, ja sillä oli itse asiassa kaksi ulkorunkoa, joista alempi teki 51° kulman kohtisuoraa keskusviivaa vastaan. Rakentajat uskoivat, etteivät tykinluodit voisi tehdä mitään tälle alemmalle rungolle sen suuren kaltevuuden takia, vaan liukuisivat kylkeä pitkin alas veteen. Keskellä oleva torni — 3 metriä korkea, 7 m. avara sekä kauttaaltaan yli 20 sm. ja ampuma-aukkojen kohdalta lähes 28 sm. vahvuinen rautalieriö — kääntyi höyryvoimalla akselinsa ympäri. Kun sen kaksi järeätä 28 sm. tykkiä vedettiin taapäin ladattaviksi, lankesi itsestään heilurintapainen rautakilpi peittämään aukkoja. Laivan peräsin ja potkuri sijaitsivat tietysti silmän näkemättömissä ja kuulan kantamattomissa.
Verta verrallakin.
Nyt oli etelän miesten vuoro ällistyä. Kun Merrimac huomenissa saapui eiliselle voittotantereelle valtaamaan turvatonta Minnesota'a, kohtasi se paikalla kumman vartijan. Molemmat hirviöt kiertelivät ja haistelivat toisiaan ensin hyvän rupeaman niinkuin vieraat koirat, näyttämättä oikein tietävän mitä tehdä vastustajalle. Ensimmäisen laukauksensa ampui Monitor n. 100 metrin päästä, ja koko raivoisan pommituksen ajan vaihteli välimatka vain 50-200 metriin. Jännittävää näytelmää voitiin paljaalla silmällä seurata Monroe-linnoituksesta, jonka vallit ja muurit silloin arvaa kuhisseen katsojia. Monitor’illa oli käytettävänään kaksi tykkiä vastustajan toisen kokokyljen kahdeksaa vastaan, niin että se sai aina 3-4 luotia jokaista itse lähettämäänsä kohti, mutta sitä ahkerammin se viskoi omiaan.
Huomatessaan että vastapuoli oli peljättävämpi kuin miltä se näytti, yritti Merrimac törmätä täydellä vauhdilla sen kylkeen upottaakseen sen, niinkuin edellisenä päivänä Cumberland’in, mutta Monitorin suurempi nopeus ja ripeämpi liikkuvaisuus auttoi sitä vikkelästi väistymään ja kääntymään. Kerran onnistui Merrimac’in tavata sitä keulallaan melkein keskilaivaan, mutta vain huomatakseen, että tuo pahus oli yhtä kova sen puskurille kuin kuulillekin — se kierähti ympäri kuin hyrrä ja lähetti uuden mahtavan terästervehdyksen hyökkääjän kylkeen.