Torstaina elokuun 13 p. 1874 oli suomalainen höyrylaiva Österbotten, kapteeni O. Liljeqvist, matkalla Porista Ouluun. Se oli neljännestuntia sitten lähtenyt Reposaaren satamasta ja ennättänyt sen ulkopuolella sijaitsevan Kolmikulman karin taa, kun muuan matkustaja huomasi tulen päässeen irti eräissä kansilastina olevissa tervatuissa tappurapaaleissa, jotka suurimmaksi osaksi olivat ahdetut ratassuojien (Laiva kulki siipirattailla eikä potkurilla) väliin. Laivan asioitsijalle annettiin paikalla sana vaarasta ja hän huusi siitä kapteenille, joka oli tällöin komentosillalla ja kohta komensi miehistön toimittamaan ruiskuletkut käyttökuntoon. Tuli levisi kuitenkin niin sukkelaan, ettei näitä ennätetty edes kiertää kiinni pumppuihin, sillä vähemmässä kuin viidessä minuutissa oli koko keskikansi ilmiliekissä ja navakka tuuli edisti sen raivoa. Sen ohella oli kapteeni käskenyt kääntää laivan täyttä höyryä takaisin Reposaaren rantaan; mutta muutaman minuutin kuluttua pakottivat liekit sekä hänen että peränpitäjän poistumaan komentosillalta. Laiva kulki nyt tuulen ja aaltojen varassa, kunnes höyrykone tuntemattomasta syystä seisahtui ja ankkuri voitiin laskea. Täten saatiin palava alus sellaiseen asemaan, että edes osalla kantta voitiin vielä liikkua. Mutta kun se nyt vaappui kyljeltä toiselle suorasti kovaa luodetuulta kohti, ympäröivät liekit tykkänään peräpuolen, niin että salonki-matkustajain oli ylen työlästä nousta kannelle, vaikka onnettomuus sattui keskipäivällä, nim. klo puoli 2.
Pakokauhu.
Salongeissa istuttiin juuri päivällisellä, kun huuto kuului: "Tuli on irti!" Ruokavieraat, alun neljänäkymmentä, koettivat rynnätä ylös kannelle; ja kun kansimatkustajat, joita oli jokunen useampikin, olivat jo aivan suunniltaan säikähdyksestä, syntyi hirveä sekasorto ja meteli, jossa ei enää voitu kuulla mitään komentosanoja. Kapteeni oli käskenyt selvittää laivan kaikki veneet lähtökuntoon; mutta ennenkuin vielä ensimmäinenkään oli keritty laskea veteen, oli se jo täpösen täynnä ihmisiä, ja kun kiinnitysnuorat katkaistiin, kallistui se ja kaikki siinä istuvat paiskautuivat mereen.
Toinenkin vene täyttyi yhtä nopeasti — vaikka kapteeni ja eräs puukolla asestettu matruusi seisoivat vieressä vahtina ja koettivat hillitä joukkoa syöksymästä siihen — ennenkuin sitäkään oli ennätetty laskea alas. Se katkesi keskeltä kahtia ja siinä ohjain kävi samoin kuin edellisten. Tällöin paiskattiin myöskin kapteeni veteen. Molemmat toiset veneet saatiin lasketuiksi onnellisesti, mutta väkevä aaltoilu murskasi ne kohta laivankylkiä vastaan.
Mitä kamalin hämminki vallitsi nyt onnettomuuspaikalla. Hukkuvien parkunaan yhtyivät laivalla olevien hätähuudot, joiden nyt — itse savuun ja liekkeihin menehtymäisillään — tuli yrittää pelastaa meressä kamppailevia kohtalotovereitaan. Tuli takana ja aallot edessä, koettivat he pelastusrenkailla ja nuorilla auttaa niin monia kuin suinkin mahdollista, ja onnistuikin heidän pelastaa moniaita, niiden joukossa kapteeni. Mutta harvatpa sittekään olisivat jääneet henkiin, jollei viime tingassa olisi tullut apua toisaalta. Reposaaren satamassa olevalta norjalaiselta purjelaivalta Tellus oli sen kapteeni O. Thorssen huomannut onnettomuuden jo melkein alussa ja lähtenyt heti parin miehen kanssa kiirehtimään paikalle aluksensa purrella. Nämä reippaat ja uljaat miehet eivät säikkyneet laskea aivan kiinni palavan laivan kylkeen, vaikka heidän mastonhuippunsa ja purjeensa hiiltyivät, ja korjasivat aalloista kymmenen kuoleman kanssa kamppailevaa, joista kuusi sai kiittää heitä hengestään. Kapteeni Thorssen nousi sitten palavan laivan kannelle ja oli sen päällikölle suureksi avuksi tämän ylen tukalassa asemassa.
Pelastustyössä
sattui monia liikuttavia ja järisyttäviä kohtauksia. Purren tullessa laivan lähelle nähtiin erään äidin pieni lapsi käsivarrella riippuvan taivaan ja veden välillä, pidellen epätoivoisesti molemmin käsin kiinni laivanreunalta riippuvasta köydestä. Mitä suurimmalla ponnistuksella kiiruhtivat pelastajat auttamaan onnetonta. Äiti poloinen, jonka voimat olivat nähtävästi uupuneet, syöksyy alas veneeseen, mutta lapsi — viereen aaltoihin! Jotkut veteen pudonneista olivat suonenvedontapaisesti pureutuneet hampaineen tahi tarrautuneet kynsin niin tuimasti lähellä uiskenteleviin köysiin ja pelastusveneiden sirpaleisiin, jotta heistä tulvehti veri virtoina. Muuan, joka oli uiden koettanut pelastaa hukkuvaa äitiään, nostetaan tajuttomana veneeseen; ja muuan nainen koettaa epätoivoisesti pidellä sisartaan veneenlaidalla, kunnes sattuu kolhaisemaan päänsä laivan-kylkeen, pyörtyy ja käy kykenemättömäksi sen enempää auttamaan.
Kaksi hinaajalaivaa, Azalea ja Salama, jotka olivat Reposaaren satamassa ja joiden oli määrä puolta tuntia myöhemmin lähteä kaupunkiin, eivät onneksi olleet vielä ennättäneet lähteä. Ensinmainittu oli parastaikaa hinaustyössä ja voi heti paikalla kiirehtää apuun; ja sen pikaista saapumista saatiin kiittää siitä, että niinkin paljon ihmisiä noin vaikeissa olosuhteissa tuli pelastetuksi. Nuorien ja keksien avulla hinautuivat niin monet kuin voivat palavan laivan perästä hinaaja-alukseen, joka myöskin korjasi vedestä osan niistä, jotka olivat säilyneet hengissä. Myöhemmin saapui Salama mukanaan sammutusvehkeitä ja proomuja pelastamaan lastia, josta ei kuitenkaan saatu enää mitään korjatuksi. Sitten hinattiin palava hylky Reposaaren salmeen luotsiaseman luo, missä se valaisi koko yön seudun kaamealla loimollaan, antaen kauvempana asuvienkin aavistaa mitä oli tapahtunut.
Tulen- ja vedenvaarasta korjatut, sekä elävät että kuolleet, koottiin vähitellen Reposaareen, jossa vallitsi koko yöntienoon sydäntäsärkevä valittelu — eikä vain haaksirikkoutuneiden keskuudessa, vaan myöskin seudun asukkaiden, jotka olivat ylen järkytetyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan surkeudesta. Harvoilla pelastetuista oli muuta kuin välttämättömimmät vaatekappaleet päällään, monella ei edes niitäkään, niin että melkein jokaiselle oli hankittava apua.
Kapteeni Liljeqvist lausui julki sydämmellisen kiitollisuutensa niinhyvin norjalaiselle kapteenille hänen miehekkäästä avustaan kuin kahdelle matkustajalle, saksalaiselle kauppamatkustajalle Lappelle ja eräälle oululaiselle oluenpanijalle, jotka olivat reippaasti toimineet onnettomuustoveriensa pelastamiseksi.