Kaapparitoimi viime suursodassa.
Äskettäin käydyn jättimäisen maailmansodan edellä ja jatkuvasti sen kestäessäkin on hävitysaseita ja sodankäyntitapoja kehitetty ennen kuulumattomaan täydellisyyteen. Koska sen kulusta on riippunut mahtavain suurvaltain olemassaolo, eivät mitkään kirjoitetut ja kirjoittamattomat kansainväliset lait ole enää säilyttäneet pätevyyttään. Luonnollista on, että myöskin saarto- ja kaapparitoimi ovat olleet sallittuja ja mieluisasti käytettyjä aseita vihollisen vahingoittamiseksi.
Englannin merenkeskinen asema on tälle maalle erinomaiseksi eduksi sen varjellessa mahtavalla laivastollaan rantojansa niille yrittävien meri- ja maavoimien hyökkäyksiltä. Mutta toiselta puolen on tuo asema sodan aikaan samalla sen heikoin kohta, sen "Akilleen kantapää", johon vihollinen voi sitä paraiten satuttaa. Suur-Britannian maaperä ei kasvata asukkailleen lähimaillekaan niiden tarvitsemia elintarpeita. Suuri osa siitä on näet teollisuuden alla sekä suurten maanomistajain huvi- ja metsästyspuistoina. On laskettu, että joka minuutti täytyy Englannin rannoille laskea 10,000 mkan arvosta muualta meritse tuotuja elatusvaroja, jotta sen kansa pysyisi hengissä. Vehnä on tuotu Venäjältä, Kanadasta ja Yhdysvalloista, riisi Intiasta ja Kiinasta, liha (jäädytettynä tai säilöstettynä) Yhdysvalloista, Argentinasta ja Etelä-Afrikasta.
Tätä maanpuolustuksessa kovin arkaa seikkaa Saksa kiirehtikin käyttämään hyväkseen, pakottaaksensa mahtavimman ja itsepäisimmän vihollisensa lopettamaan sodan. Se saarsi Englannin rannikot uudenaikaisilla hirviöillään, sodan kestäessä suurenmoisesti kehittämillään sukellusaluksilla, jotka torpeedoillaan rautaisen järkähtämättömästi tuhosivat niinhyvin rantoja puolustavia panssarilaivoja kuin satamiin yrittäviä kauppa-aluksia. Ulapalla taasen sen nopeakulkuiset kaappariristeilijät upottivat entisen Alabama'n tavoin viimemainittuja kaikilla maailman merillä. Verrattomalla taidolla ne osasivat — liukkaina kuin ankeriaat — kauvan välttää takaa-ajelevia brittiläisiä laivastoja, kunnes välttämätön tuho kohtasi useimmat niistä.
Emden.
Mainehikkain Englannin ja sen liittolaisten kauppalaivojen tuhooja oli sodan kestäessä kevyt risteilijä Emden. Sodan syttyessä elokuun alussa 1914 se oli Saksan kiinalaisen kauppasiirtolan Tsingtaun satamassa ja alotti oitis kaappariretkeilynsä. Täyttä höyryä se oikasi ulos merelle, läpäsi Malakka-salmen, vihollislaivat aivan kintereillään, ja eksyttäen nämä perästään eteläänpäin, kääntyikin itse länteen Bengalin lahtea kohti, upottaen viisi alusta matkallaan, ja päätyi viimein Madrasin edustalle, jota rupesi pommittamaan, onnistuen sytyttämään satamassa olevat suuret paloöljysäiliöt.
Sieltä se kääntyi Ceylonin rannikoille, upottaen jälleen neljä uutta laivaa, lähetti niiden väestöt rantaan viidennellä ja pidätti lastin takia luonaan kuudennen, hiililaivan. Sitten se, käyttäen hyväkseen eri paikoissa olevia salaisia kipinäsähkötyslaitoksia ja toisia saksalaisia apulaivoja, jatkoi hävitysmatkaansa, kunnes lokak. 16 p:ään mennessä oli upottanut vielä puolisen tusinaa Englannin aluksia.
Silloin sattui sille itselleen ikävyys. Englantilainen panssariristeilijä Yarmouth, joka verikoiran sitkeydellä oli pysytellyt sen kintereillä, sieppasi moniaita sen apulaivoista, ja Emden itse säilyi vain piiloutumalla visusti, vaikka kauppalaivat yhä edelleen matkasivat kuolettavan pelon alaisina, odotellen sen äkkiarvaamatonta ilmestymistä kauppareiteille.
Naamarin turvin vertaistensa kimpussa.
Sitten se yhtäkkiä ilmestyi korjaamaan parempaakin saalista kuin suojattomia kauppa-aluksia. Lokak. 16 p. — Englannin kansallisena juhlapäivänä, "Trafalgarin päivänä" — porhalsi 4-piippuinen risteilijä Penangin satamaan Indo-Kiinassa. Siellä olevat ranskalainen torpeedonhävittäjä Mousquet ja venäläinen kevyt risteilijä Jemtshug eivät osanneet aavistaa sitä Emden'iksi, jolla tiesivät olevan vain kolme savupiippua. Mutta kaapparin kapteeni v. Möller oli lisännyt niiden lukua laudoista ja purjekankaasta laitattamallaan hökötyksellä, joka oli eksyttävästi oikean savupiipun näköinen.