Kuuluisin kaapparilaiva merihistoriassa lienee Alabama. Kun Pohjois-Amerikan Yhdysvallat neekeriorjien vapauttamisasian takia jakautuivat kahteen katkeraan vihollisleiriin, oli aseellinen ylivoima niin maalla kuin merellä sekä rahallinen voima tuota asiaa kannattavien pohjoisvaltioiden puolella. Vähempilukuisten etelävaltioiden toimeentulo perustui puuvillan viljelykseen ja maastavientiin, ja puuvillaistutuksilla olivat neekerit olleet miltei ainoana työvoimana. Pohjoiset valtiot saartivat sotalaivoillaan (kuten XI luvussa on kerrottu) etelän rannikot estääkseen näitä viemästä puuvillaansa Europaan ja vaihettamasta sitä rahaan ja aseihin. Niiden mahtava kauppalaivasto, jonka muodostivat suurelta osalta nopeakulkuiset "klippertit", voi sen sijaan vapaasti purjehtia kaikilla maailman merillä.
Vaikka sivistynyt Europa yleisesti kannattikin orjain vapautusta, oli nimenomaan Englannin myötätunto tässä sodassa etelävaltioiden puolella. Osaksi johtui tämä kauppakateudesta pohjoisvaltioita kohtaan, osaksi myöskin siitä, että edellisten väestön "kerman" muodostivat Amerikaan ensinnä siirtyneet englantilaiset puritaani- ja aatelissuvut, joilla oli säilynyt vanhanaikaiset ritarilliset tavat ja käsitykset ja jotka sitkeästi pitivät vielä kiinni perinnäisestä kulttuuriyhteydestään vanhan emämaan kanssa. Pohjoisvaltioiden asutus sen sijaan oli jo silloin paljon sekarotuisempaa; uupumaton taistelu toimeentulosta äärettömissä aarniometsissä ja sitten häikäilemätön kilpailu kaupan, merenkulun ja teollisuuden alalla oli pohjan "jenkeistä" luonut toisenlaisen, persoonallisilta ominaisuuksiltaan ehkä vähemmän miellyttävän rodun.
Näistä syistä Englannin rahamiehet kannattivat salaa ei vain myötätunnollaan, mutta myöskin teoillaan luulotellun elinehtonsa — neekeriorjuuden puolesta kamppailevaa etelää. He toimittivat "konfedereeratuille" (erotukseksi entisestä "unionista", joka pysyi edelleen pohjoisvaltioiden liittonimenä, nimittivät etelävaltiot omaa liittoyhteyttään "konfederatsioniksi") sen kipeästi tarvitsemia aseita ja rahalainoja; heidän uskaliaat merenkulkijansa puhkaisivat tien etelän satamiin rannikkosaarron lävitse; ja he auttoivat — kenties kaikkein tehokkaimmin — etelän sodankäyntiä rakentamalla sille Alabama’n.
Myrskylintu saalista pyytämässä.
Tämä lyhytaikaisen elämäniän mutta historiallisen kuuluisuuden saavuttanut laiva (nimi otettu eräästä etelävaltiosta) rakennettiin Liverpoolin veistämöllä v. 1862. Se oli suunniteltu nopeakulkuiseksi purjehtijaksi — tosin oli sillä höyrykonekin, mutta sitä käytettiin vain hätäpakosta, jotta laajoilla risteilyillä valtamerillä ei tarvittu poiketa tuontuostakin satamiin ottamaan kivihiiliä; ja sen kantavuus oli 1,040 tonnia. Etevän kapteeninsa Rafael Semmesin johdolla se risteili lähes kahden vuoden ajan pitkin ja poikin Atlanttia, pistäysipä Intian merelläkin aina Kiinan vesillä asti ja uskalsi jolloinkin käydä ahdistelemassa pohjoisvaltioiden saarto- ja kuljetuslaivoja sota-alueilla. Sukkelasti ja aavistamatta kuin Andien kondorikotka iski nopea ja rohkea siepposissi "jenkkien" rahti- ja kauppalaivojen kimppuun ja upotti ne enimmäkseen lastineen päivineen; miehistö ja matkustajat siirrettiin vastaansattuviin puolueettomiin laivoihin. Kaikkiaan hävitti se miltei yhtämittaisella purjehduksellaan (satamissa se kävi aniharvoin, pohjaraavinnan ja kivihiilensaannin vuoksi) 68 alusta, niistä upottaen tahi polttaen lastineen 53.
Paljon suurempi kuin tästä aiheutuva aineellinen häviö oli Alabama'n tekemä moraalinen vaikutus Unionin merenkulkuun ja ulkomaan kauppaan: ne se oli tyrehyttää miltei järkiään. Harvat olivat ne laivurit, jotka Alabama’n pelosta uskalsivat lähteä merelle. Siitä taas johtui, että pohjoisiin satamiin ja varastopaikkoihin kasautui vuorittain tavaraa, ja ulkomaisen menekin puutteessa pyrki teollisuuskin pysähtymään. Notkeasti ja ketterästi kuin siro myrskypääsky vältti kaapparialus sitä etsimään lähetetyt sotalaivat, siepaten joskus kuin pilkalla aivan nokan edestä niiden turviin pyrkivän kauppahaahden. Pohjoisvaltioiden sanomalehdistö raivosi, keksi juttuja kapteenin Semmesin julmuudesta ja yllytti Yhdysvaltoja sotaan Englantiakin vastaan, joka tietentahtoen oli rustannut mokoman ryöstölinnun etelälle. Englannin hallitus joutui pahaan välikäteen ja sen oli vaikea puolustaa laivanrakentajiaan muun Europan silmissä.
Myrskylinnun kuolinkamppailu.
Vihdoin, maasodankin jo lähetessä loppuaan, päättyi Alabaman mainehikas retkeily. Sen mentyä heinäkuussa 1864 korjauttamaan yhtämittaisen purjehduksen aiheuttamia vaurioitaan ranskalaiseen Cherbourgin sotasatamaan, telkesi sen sinne pohjoisvaltioiden risteilijä Kearsarge, välittämättä puolueettoman alueen ja korjaustyön takaamasta turvasta. Ritarillinen Semmes ei voinut tuota sulattaa, vaan haastoi — korjauksen-alaisella laivallaan! — vihollisen kaksintaisteluun kolmen meripenikulman päähän rannikolta, kansainväliselle taistelualueelle. Jos hän olisi tuntenut vihollisensa vähän tarkemmin, olisi hän toki epäröinyt hurjanrohkeassa päätöksessään. Hänen oma aluksensa oli suojaton puulaiva, mutta Kearsarge'n kupeet ja kansi olivat panssaroidut vieriviereen naulatuilla ankkurikettingeillä — siis panssarin alkuperäisin kehitysmuoto. Pahaa aavistamatta Alabama höyrysi merelle ja alotti tulen odottelevaa vainolaista vastaan; suuri joukko ranskalaisia laivoja ja englantilaisia huvipursia katseli etäämmältä jännittävää näytelmää. Mutta Alabama'n ammukset kilpistyivät mitään tuhoa tuottamatta Kearsarge'n kyljistä. Semmes arveli ruutiaan ja pommejaan kehnoiksi; eikä hänelle asianlaita selvinnyt, ennenkuin vasta jälkeenpäin. Hänen laivansa sitävastoin ammuttiin pian reikiä täyteen ja upposi; ja vastaamatta antautumiskehotuksiin hyppäsivät eloonjääneet mereen, josta eräs englantilainen huvipursi pelasti enimmät sekä vei maihin Englantiin, huolimatta "jenkkien" vastalauseista, jotka vaativat pelastettuja sotavangeikseen.
Semmesille ja hänen miehilleen osotettiin Englannissa suurta kunniaa, ja muistakin Europan maista tuli innostuneen nuorison lähetystöjä tuomaan heille kunniamiekkoja ja muita ihailunosotuksia. Sodan loputtua 1865 asetettiin kapteeni Semmes sotaoikeuden eteen, mutta vapautettiin kaikesta syytöksestä — hänhän oli upseerina toiminut sotalakien mukaan — ja korotettiin myöhemmin amiraaliksi uudelleen yhtyneiden Yhdysvaltain laivastossa.
Ikävämmin kävi hänelle ja etelälle suosiollisen Englannin Alabama’n takia. Pohjoisvaltiot eivät jaksaneet sulattaa tuon laivan sen kaupalle ja meriliikkeelle tuottamaa aineellista vahinkoa, vaan vaativat Englantia korvaamaan sen, koska alus oli rakennettu tämän maan telakalla. Asiasta syntyi kiivas jupakka ja valtiolliset välit uhkasivat ratketa ilmi sodaksi, kunnes juttu lykättiin kansainväliseen sovinto-oikeuteen (ensimmäinen laatuaan maailmassa ja Haagin-konferenssin edelläkävijä), joka tuomitsi Englannin maksamaan riitapuolelleen 80 milj. markkaa tämän välittömäin tappioiden (upotettujen laivojen ja lastien) korvaukseksi. Yhdysvaltain vaatima summa oli monta kertaa suurempi ja sisälsi kaikki välillisetkin vahingot (meriliikkeen, kaupan ja teollisuuden seisahtumisen takia aiheutuneet).