Hän sai käytettäväkseen ison, 80-tykkisen laivan nimeltä Adventure (Seikkailu), johon valitsi miehistöksi sissitoimeen tottuneita ja muuten merielämässä kaikin puolin karaistuja pikipöksyjä. Vaikea on tietää, oliko Kiddillä jo ennakolta ollut aikomus lähteä satumaiselle seikkailulleen, vai kypsyikö tuo ajatus hänellä vasta vankan sotalaivan saatua, jolla pahimmoiksi oli kovin houkutteleva nimikin — niin sitä vaan kävi, että rupeamatta sopimuksen ja virkavalansa mukaisesti toimittamaan vartiopalvelusta Pohjois-Amerikan vesillä, tuo vastaleivottu merikomisarjus antoi palttua koko urakalle lähti kevyin mielin kiertämään Afrikan ympäri päätyen viimein Punaiselle merelle. Koko lavean matkan hän, varoen välivesillä risteileviä englantilaisia sotalaivoja, vältti visusti koskemasta mihinkään kiellettyyn tai käskettyyn hedelmään, vaikkapa sormia saattoi syhyttääkin; mutta etäisille maailmanäärille tultua, missä vartijoista ei ollut niin pelkoa, hän suostutteli reilun miehistönsä iloiseen sissielämään ja julisti itsensä ja laivansa merirosvoksi, joka kävi sotaa kaiken maailman hallituksia ja kauppalaivoja vastaan. Sitten hän alkoi raivota Punaisella merellä, Persian lahdella ja Itä-Intian vesillä kuin tuuliaispää, iskien rauhallisesti purjehtivain ja pahaa aavistamattomien kauppahaaksien kimppuun milloin siellä milloin täällä. Englannin kanssa sotaakäyvien kansojen aluksia hän nitisteli kaapparivaltuuksien nojalla, muita merirosvolaivoja taas arvoisana meriviskaalina; mutta jos alus oli Englannin kanssa rauhassa olevaa kansallisuutta, pakotti hän pistooli kädessä miehistön ja matkustajat kirjoittamaan valallisen todistuksen siitä, että alus kuului viholliskansalle. Sitten hän myhäillen pisti paperin taskuunsa ja päästi miesparat paljaaseen paitaan asti riisuttuina menemään. Miestensä kesken hän piti kovaa kuria; kun laivalla kerran yltyi julki kapina sen takia, että kapteeni miesten mielestä syyttä säästi oman kansan laivoja, iski Kidd johtajaa raudoitetulla sangolla päähän, jotta toiselta kallo halkesi, ja siitä kapina kohta asettui.
Arkamielin kotia kohti.
Vihdoin alkoi kelpokapteenille tulla koti-ikävä uskollisesti odottelevan vaimokullan ja iloisten lapsukaisten luo — ja liekö myöskin tullut tunnonvaivoja tahi aavistus siitä, etteivät moiset urotyöt maineetta jäisi. Hän valtasi vielä isomman aluksen paljoja aarteitaan varten, poltti vanhan laivansa poroksi ja lähti reippain mielin kotimatkalle. Mutta Länsi-Intiaan tultuaan hän sai sanomattomaksi murheekseen ja pettymyksekseen kuulla, että tieto hänen lievimmin sanoen kummallisesta ja virheellisestä virantoimituksestaan olikin lentänyt jo kauvan hänen edellään kotimaahan, ja että viranomaisia ja sotalaivoja oli käsketty sieppaamaan arvoisa komisarjus kiinni, heti kun hän ilmestyisi näkysälle. Tuo oli perin ikävä uutinen perheensä parhaasta ahkeroineelle kapteenille. Jotta edes osakin vaivoin kootusta mammonasta jäisi hänelle itselleen vanhuuden varaksi ja vaimon ja lasten turvaksi, kasasi hän puhtaan rahan ja kalliimmat tavarat pienenlaiseen purteen, jätti lopun saaliin isoon laivaan erään veijaritoverin hoteisiin ja lähti varovaisesti kiertäen ja kaartaen luovimaan Amerikan rannikkoa kotikaupunkia kohti. Hänessä kyti salainen toivo, että lahjomalla häntä suositelleen kuvernöörin saisi tämän ummistamaan korvansa kaikille kurjille kanteluille. Mutta New Yorkia lähestyessään hän sai kuulla, ettei armoa ollut odotettavissakaan. Päinvastoin levisi sinne huhu, että Kidd-hirtehinen luimisteli jossakin lähimailla, jonka vuoksi tykkivene lähetettiin ottamaan häntä kiinni. Silloin hän kiiruhti nousemaan maihin Long Islandin saarelle New Yorkin sataman suussa ja hautasi paikanomistajan luvalla aarteensa maahan siltä varalta, että jos hän odottavasta tuomiosta pääsisi edes monivuotisella vankeudella, voisi hän korjata saaliin uudestaan käsiinsä. Sitten antautui hän viranomaisille ja kuljetettiin raudoissa Englantiin vastaamaan tihutöistään. Hän puolustihe urheasti, syytti ylhäisiä työnantajiaan hyvästä toveruudesta ja vakuutti itse olevansa miesparka, "viattomin koko joukosta". Mutta mikään ei auttanut, hänet tuomittiin kuolemaan, mestattiin ja hänen päänsä ripustettiin rautahakaan Lontoon satamaan, missä se irvisteli ilkeästi vuosikausia pelotukseksi ja varoitukseksi kaikille velvollisuuksistaan horjahtaneille merenkulkijoille.
Merirosvon aarre.
Tuosta poikkeamisesta Long Islandin saarelle sai alkunsa loppumaton tarinasarja aarteista, joita kapteeni Kidd muka oi tuontuostakin haudannut maahan milloin mihinkin kohtaan Pohjois-Amerikan rannalle. Melkein lukemattomat ovat paikat, joissa on kerrottu aarnivalkeiden palavan hiekkaan kätkettyjen kultien ja kalliiden kivien päällä. Uskottavuuden korottamiseksi tiedettiin Kidd-lurjuksen tappaneen aarrehautaa kaivaneet merimiehet tai sotavangit, jotta nämä eivät pääsisi kielimään kaivauspaikasta, ja niiden haamut sitten muka öiseen aikaan kummittelivat lähistöllä. Epälukuiset aarteenkaivajat ovat tonkineet maata sellaisilla kohdilla sekä vanhempina että uudempina aikoina, tietystikään mitään löytämättä. Kiddin Long Islandiin hautaama aarre näet heti tuomion jälkeen kaivettiin maanomistajan ilmoituksesta esiin ja jätettiin viranomaisille. Onpa oikein osakeyhtiöitäkin perustettu hankkimaan Kiddin aarteita ilmi maanpovesta ja retkikuntia varustettu taitavien kaivosinsinöörien johdolla tutkimaan milloin mitäkin paikkaa. Jokunen vuosikymmen sitten sellainen retkikunta aherteli aina Jäämeren rannikolla asti, löytämättä jäätyneestä maaperästä muuta kuin ammoin sinne hautautuneita valaanluita.
KAAPPARITOIMI.
Kaapparitoimi merisodan apukeinona.
Kaapparitoimella ymmärretään laillistettua merirosvousta. Sodan syttyessä kahden valtakunnan välillä jakavat niiden hallitukset merenkulkijoille "kaapparivaltuuksia", joiden nojalla nämä ovat oikeutetut hävittämään vihollismaalle kuuluvia kauppalaivoja avoimella merellä ja varastopaikkoja rannikolla sekä saamaan palkakseen n.s. riista-oikeuden tuomitseman osuuden saaliista. Myöskin nopeakulkuisia sotalaivoja voidaan merivirastojen valtuuttamina käyttää semmoiseen toimeen, nykyaikana nimenomaan kevyitä risteilijöitä tahi tykeillä aseistettuja pikahöyrylaivoja.
Kaapparitointa on harjoitettu kaikkina aikoina, vaikka oikeutettuja vastaväitöksiä sen epäinhimillisyydestä rauhallisia, aseettomia merenkulkijoita kohtaan onkin tiheästi esitetty. "Sodan aikana lait vaikenevat", on vastattu; kun oman maan rauha ja hyvinvointi on uhattu, ollaan muka oikeutettuja keinolla millä hyvänsä häiritsemään vihollisenkin elämisen mahdollisuuksia. Vanhempina aikoina — vielä kauvas 1600-luvulla asti — kohdeltiin kaapattujen alusten miehistöjäkin julmasti, ne pantiin joko "hyppäämään laudalta" mereen tahi raahattiin orjuuteen voittajavaltion merentakaisiin siirtomaihin. Sittemmin ne ovat päässeet sotavankeudella sodan loppuun saakka tahi on niiden sallittu pelastua veneillä, nousta vieraaseen puolueettomaan laivaan tai kuljetettu johonkin rannikolle. Vallattu alus lastineen on joko upotettu tahikka viety lähimpään omaan satamaan myytäväksi huutokaupalla kaappaajain hyväksi.
Alabama'n tarina.