"Nämä ne vasta merkillisiä rosvoja ovatkin; ne ovat oikein luvallisia ja laillisia rosvoja."
"Mitä joutavia, luvallisia ja laillisia rosvoja, enpä mokomaa ole ennen kuullut", sanoi Jaakko.
"Miksipä heitä muuksikaan kutsuisi. Heillä on kuninkaan käskynhaltijalta suojeluskirja. He ovat hänelle siitä suuret lunnaat, suuret lahjat maksaneet. Eivätkä nyt vallesmannit eivätkä voudit uskalla heitä kiinni ottaa."
"Kaikenlaisia niitä onkin. On sekin kuninkaan käskynhaltija. Oikeinkohan tuo kuninkaan käskystä niin menettelee. Mikä senkin herran nimi lienee?"
"Ståhlhandskehan se kuuluu olevan. Ei se kuningas siitä tiedä mitään. Jos siitä saisikin viestin kuninkaan korviin, niin taitaisi huonosti senkin herran käydä. Mutta ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu."
"Kaikki maan vaivat tälle meidän Karjalalle annetaankin, ainaiset sodat, vainot, katovuodet. Ja lisäksi ovat virkamiehet kelvottomia, vain maan vaivaksi ja ihmisten kiusaksi. Siksi ne pääsevätkin mokomat rosvot rehentelemään."
"No, olisi minun pitänyt puheesta huomata, että ne eivät olleet rajantakalaisia. Liian vähällä minä luovuin omastani. Mutta kun minä joka hetki odotin niitä käyvän koko parven minun kimppuuni. Odottakaapa, kun toisen kerran minun tielleni satutte!"
"Ikävintä on, että siemenen hankinnassa emme ole päässeet entistään pitemmälle."
"Käyn minä siellä vielä toisen kerran ja paremmin varani pidän. Tulkootpa vielä koettamaan. Onhan minulla siellä vielä puoli tynnöriä, mutta enempää ei saada, vaikea oli saada tätäkään. Aluksi eivät tahtoneet mitään antaa. Vähissä kuuluu olevan ja välttämättömiä omiin tarpeisiin. Kun vaatimalla vaadin, niin viimein tynnörin antoivat."
"Käy se toinen puoli hakemassa nyt kohta", sanoi Yrjö. "Tästä puoleen se alkaa hiihtokelikin huonota. Ensi kesänä pitää aivan erikoiset neuvot pitää siemenen hankkimiseksi."