Irkutskin kaupunkia sen asukkaat kutsuvat Siperian Parisiksi. Nimi, jota epäilemättä on pidettävä hyvin liiallisena. Suurin osa taloja on puisia yksi- tai kaksikerroksisia. Jonkun verran on kivitaloja, nekin ovat harvoin enemmän kuin kaksikerroksisia. Puutalot ovat harvoin laudoitettuja ja maalattuja. Ne ovat enimmäkseen pyöreistä hirsistä tehdyt. Kun minä kerroin, että Suomessa kaupunkien rakennussäännön mukaan kaikki puutalot täytyi laudoittaa, olivat he ihmeissään, eivätkä käsittäneet mitä järkeä siinä oli. Kaikissa alakerran taloissa on luukut, jotka yöksi lukitaan kiinni tavallisesti ulkoa päin. Kun minä kerroin, ettei Suomessa sellaisia käytetä, ihmettelivät he, pitivät sitä kovin vaarallisena. Kaikkialla Venäjällä toki ikkunaluukkuja käytetään. Meidän tietosanakirjassamme sanotaan, että Irkutsk on uudenaikaisesti rakennettu. Kyllä ainakin minun oli vaikea sitä uudenaikaisuutta löytää. Siellä on pääkatu bolshaja ulitsa — suuri katu. Siihen katuun ja sen läheisimpiin kohdistuu koko Irkutskin parisilaisuus.
Kuvernöörin virasto on pyöreistä hirsistä tehdyssä puutalossa, joka varustuksiltaan tuntui sangen vaatimattomalta. Ei meillä mikään virasto tyytyisi sellaiseen. Poliisikamari oli tietysti vielä paljon vaatimattomammassa. Ainoastaan pankit ja etenkin valtionpankki oli kokonaan uudenaikaisessa, tilavassa, mukavassa, niin sisältä kuin ulkoa ajanmukaisessa rakennuksessa. Samoin muutamat hotellit ja enimmät koulutalot. Kenraalikuvernöörin asunto oli myös komea rakennus. Kirkkoja oli paljon ja osaksi, hyvin suuria, mutta eivät ne erityisen kauniita olleet. Pääkirkko on ruotsalaisen arkkitehti Rosenin rakentama, omituinen sekotus renesansi- ja bysantiiniläistyyliä. Oli myös pieni sievä luterilainen kirkko bolshajan varrella.
Irkutskin perustivat kasakat v. 1652. Ison vihan aikoina oli tänne saakka tuotu ruotsalaisia ja arvattavasti myös suomalaisia sotavankeja. Eräällä hautuumaalla on vieläkin hautakiviä, joissa on ruotsalaisia nimiä. Nämä sotavangit rakensivat tänne itselleen kirkon. Myöhemmin on sitä jatkettu ja se muutettu venäläiseksi kirkoksi.
Pääkadun varrella ja sen välittömässä läheisyydessä oli komeita ja hyvin varustettuja kauppapuoteja, joista sai kaikkea mitä vaan saattoi toivoa. Oli suuri tilava kirjakauppa, oli kultaa, hopeaa, jalokiviä, korutavaraa, kaikenlaatuista ruokatavaraa, oli kiinalaisia ja jaappanilaisia kauppaliikkeitä, mutta ne olivat eurooppalaismallisia, venäläisiä varten.
Bolshaja päättyi kauniiseen puistoon Angarajoen varrella. Puiston keskellä on erittäin jykevä, korkealla jalustalla seisova Aleksanteri III:n muistopatsas. Siinä hän mahtavana, kaukonäköisenä katselee itään, taivaan rannalla siintäviä, Baikaljärveä ympäröiviä vuoria. Se oli muka hänen suuri aatteensa, että Venäjän valtaa oli levitettävä sinne kauvas itään aina Tyyneen valtamereen saakka. Sitä aatetta hän siinä edustaa.
Patsaan juurella oli aina kunniavahti, sotamies täysissä aseissa. Yöllä tammikuun toista päivää vastaan v. 1917, joka yö oli sen talven kylmin unohtui vartijasotamies vaihtamatta. Vartija ei jättänyt paikkaansa, vaan paleltui kuoliaaksi. Se oli silloin. Ja miten on nyt. Tuntuu kuin siitä olisi sata vuotta kulunut. Vallankumouksen jälkeen ehdotettiin, että patsas sulatettaisiin uudelleen ja siitä valettaisiin vapauden jumalatar. Lienevätkö aikeensa toteuttaneet.
Irkutskissa ei ole vesijohtoa. Ja se perustuu varsin merkilliseen seikkaan. Minun ystäväni tohtori Bergman, joka oli vuosia ollut komiteassa, jonka piti vesijohtoa hommata, kertoi minulle, että vesijohdon rakentamisella oli voitettavana suuret hankaluudet. Maa oli nimittäin täällä jäässä hyvin syvältä kesälläkin. Mikä johtuu talvien ankaruudesta ja lumettomuudesta. Sitä kokemusta vesijohtojen rakentamisessa, mikä oli muualla maailmassa saavutettu, ei voitu käyttää hyväksi. Ainoastaan Kanadassa kuuluu olevan joku kaupunki, jossa olosuhteet tässä suhteessa ovat samanlaisia.
Kaupungissa sanottiin olevan 125,000 asukasta, ilman sotaväkeä. Ja kun talot ovat pienenpuoleisia, on se luonnollisesti verrattain laaja. On lisäksi useita esikaupunkeja. Mutta raitiovaunuliikettä ei ole.
Tutustuin erääseen riikalaiseen karkotettuun. Hän väitti, että liikevoimaa raitiotieliikennettä, sähkölaitosta, teollisuuslaitoksia varten olisi helposti saatavissa — Angara-joesta. Vieläpä sillä, hänen puheensa mukaan, voitaisiin lämmittää koko kaupunki. Angarassa on nimittäin tavattoman kova virta. Niinpä siihen ei ollenkaan voi mennä uimaan, se on hengenvaarallista. Jos virta tempaa mukaansa, on sattuman varassa voiko pelastua. Tätä suurta virran voimaa voitaisiin kaikkiin yllämainittuihin tarkoituksiin käyttää. "Mutta eiväthän ne ymmärrä", lisäsi hän halveksivasti.
Tavat ovat täällä kansanvaltaisempia kuin muualla Venäjällä. Kauppapuodit ovat kiinni 1/2 1-2 päivällä, että puotipalvelijat pääsevät syömään. Pääsiäisenä ne ovat kiinni toista viikkoa, mutta vasta pääsiäispäivästä alkaen. Pitkänä perjantaina ne olivat vielä auki. Jouluna olivat toiset puodit kiinni kolme, toiset neljä päivää. Puodeista puhuttaessa mainittakoon täällä se hauska omituisuus, että ei tingitä, sitä tapaa ei ollenkaan ole olemassa. Ja siperialaiset ovat siitä ylpeitä. Ajureillakin on taksa. Istutaan rekeen sen enempää kyselemättä ja kun tullaan perille, maksetaan taksan mukaan.