Siperia on turkkien maa. Niitä siellä näkee jos minkälaisia, niiden kuvaaminen vaatisi erityisen lukunsa. Mainitsen vaan muutamia huomioita. Ensinnäkin käytetään suuren suuria poronnahkaturkkeja, joissa on karvat ulospäin. Samoin on enimmissä muissa. Tavallisia ovat koirannahkaturkit. Hienoimpia ja kauneimpia ovat vastasyntyneen varsan nahasta tehdyt. Ne ovat tiheä-, lyhytkarvaisia, kauniin ruskeita. Bamaulka-turkki on lampaannahasta. Pitkä villa on sisäpuolella, päälläpäin paljas nahka. Se on kokonaisuudessaan värjätty tumman siniseksi. — Komeimpia ja erittäin tarkoituksen mukaisia talvilakkeja ovat sellaiset, joissa sivuilla riippuu noin puolen metrin pituiset parinkymmenen cm:n levyiset turkisviilekkeet. Tavallisesti ne pidetään vain sivuilla riippumassa, pitemmillä matkoilla ne kääritään kaulan ympäri.

Turvallisuus yleensä ei Siperiassa ole suuri. Murhat ja ryöstöt ovat tavallisia tapahtumia. Kaupungin ulkopuolella tapaa alituiseen ristejä osoitteeksi, että siinä on murha tapahtunut. Ei siellä ilman muuta sovellu mennä yksin metsään kasveja kokoomaan, vaan ainoastaan suuremmassa seurassa aseilla varustettuna. Kerran olimme kävelemässä rouvat Konkordia Vladimirovna ja Jelena Aleksandrovna ja tuomari Karl Robertovits. Rouvat olivat muuten Berlinissä syntyneet, mutta jo aivan nuorina tänne joutuneet ja olivat muuttaneet saksalaiset, oudot nimensäkin enemmän venäläisiä miellyttäviksi. Tulimme kaupungin laitaan ja tuomari ehdotti, että lähtisimme metsään kävelemään. "Onko aseita mukana?" kysyi toinen rouvista. "Onhan toki", sanoi tuomari ja näytti browninkiaan. Ja niin menimme. — Illalla ei ilman aseitta mielellään liikuta ulkona. Jos minä satuin olemaan yksin vieraissa ja viivähtämään illalla, ei koskaan päästetty yksin palaamaan kotia, vaan isäntä tuli saattamaan tai toimitettiin ajuri. Ovet pidetään monilla lukoilla ja salvoilla varustettuina. Avainta ei koskaan uskota kenenkään muun kuin talon isännän tai emännän haltuun. Ja kun vieras tulee, täytyy hänen jyskyttää ovea, sanoa kuka hän on ja mitä hänellä on asiata, ennenkuin ovi avataan. Joka talossa on myös koiria, suuria ja äkäisiä. Kun illalla kulkee kadulla, seuraa kunkin talon mitan sen talon haukkuva koira.

SIPERIAN ILMASTO JA LUONTO

Siperia on laaja, äärettömän laaja, ulottuen Uraalista Tyyneen valtamereen. Näin laajalle alueelle mahtuu hyvin erilaista, sen tietää jokainen ja kumminkin täytyy alituiseen huomauttaa sitä. Se mikä yhdessä paikassa pitää paikkansa ei sovellu kaikkialle. Mutta sittenkin on suuressa osassa Siperiaa paljon yhtäläistäkin.

Ilmasto ensinnäkin on mannermaan ilmastoa. Talvet ankaran kovia. Irkutskissa, joka on samalla korkeudella kuin Amsterdam, kertoi eräs luotettava henkilö huomanneensa kovimmaksi pakkaseksi -61° C. Minäkin olin tilaisuudessa huomaamaan -56° C. Kylmin kuukausi on joulukuu. Jo tammikuu on vähän parempi. Suuressa osassa Siperiaa on lunta vähän. Irkutskissa oli jonkun verran, niin että hyvin ajettiin reellä. Tchitassa ei sitä ollut juuri ollenkaan. Siellä ajetaan aina rattailla. Olemme kumminkin kuulleet puhuttavan Siperian äärettömistä lumimääristä. On olemassa laaja lumialue, jossa on mahdottomat määrät lunta. Siihen kuuluu pohjoisin osa Siperiaa, koko Jakutskin lääni y.m. Tobolskin seuduilla sanottiin myös olevan paljon lunta.

Tästä lumettomuudesta johtuu, että maa jäätyy syvältä. Toisin paikoin ei routa lähde maasta koskaan. Toisin paikoin vasta elokuussa. Tämä on laaja ja moninainen ilmiö, eivätkä tiedemiehetkään sitä ole vielä tyydyttävästi selittäneet. Tästä maan ikuisesta jäätyneisyydestä johtuu monta seikkaa. Muun muassa puiden juuret, jotka muunlaisessa maassa ovat paalujuuria ja tunkevat suoraan alas syvälle maan sisään, niinkuin männyn, kasvavat täällä pitkin maan pintaa. Metsät tulevat sen kautta harvemmiksi.

Mannermaa-ilmastoon kuuluu myös ilman tavaton kuivuus. Se on toisin paikoin suorastaan tuskallinen. Sateet ovat monin paikoin kesällä hyvin rankkoja saaden aikaan maanvieremiä.

Tässä yhteydessä sananen maanjäristyksistä. Olin Irkutskissa kun alkuvuodesta 1917 Kamtshatkassa oli kova maanjäristys. Ei se tuntunut ollenkaan Irkutskissa. Siellä kumminkin silloin tällöin on maanjäristyksiä. Viime kymmenen vuoden kuluessa kertoivat neljä kertaa olleen huomattavan maanjäristyksen. Sitä ei kestä muuta kuin muutamia sekunteja, mutta eivät sekunnit koskaan muulloin tunnu niin pitkiltä. Jos sattuu olemaan monikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, huomaa seinien huojuvan ja ryskävän. Astiat tärisevät pöydiltä pois. Hevoset ja koirat tuntevat sen edeltäpäin, hikoilevat ja vapisevat. Ihmiset valtaa suuri kauhu ja he pakenevat huoneistaan. Tohtori B. kertoi, kuinka kerran eräs vanha neiti, joka oli hänen klinikassaan, vuoteestaan pakeni semmoisenaan kuin hän siinä oli, keskellä päivää kadulle vahtimestarien ajaessa häntä takaa.

Olin kerran erään tuttavani luona. Hän istui toisella puolella kirjoituspöytää, minä toisella. Minulla ei ole tapana tärisyttää polvea, mutta miten lienen sen sillä kertaa tehnyt. Tuttavani kalpeni ja sanoi kauhistuneena, mitä se on, mikä se tärisee. — Minä hämilläni pyysin anteeksi. Vasta vähitellen hän rauhoittui. Perästäpäin pääsin asian perille. Hän luuli maanjäristyksen tulleen.

Siperian merkillisimpiä luonnon ilmiöitä on Baikaljärvi. Sen tutkimiseen olisi varattava vuosia, jotta osaisi sitä osapuilleen kuvata. Mainitsen tässä vain muutamia seikkoja. Mongoolit kutsuvat sitä nimellä: Baikul = rikas järvi tai Dalai-Nor = pyhä järvi. Toisen selityksen mukaan sen nimi on Bai-gal = tulen olinpaikka. Baikalia ympäröi jylhä vuoristo. Se on harvoin korkeampi kuin 1800 metriä meren pinnan yläpuolella eli noin 1300 m Baikalin pinnasta. Korkein huippu on Khamar-dabun lounaisrannalla. Se on 2200 m m.p.y.