Tchitassa olin tilaisuudessa joka päivä näkemään suuret määrät burjaatteja. Kaupungissa niitä asuu vain vähän, mutta kaikkialla maaseudulla. Aamulla heitä tuli kaupunkiin suuret jonot. Härkäparit vetivät raskaita vankkureita. Pitkän valjakko-jonon edessä astui mies ensimäistä paria taluttaen. Välistä istui joku poika härän selässä. Varsinaisesti ihmiset liikkuvat ratsain niin miehet kuin naiset ja lapsetkin. Hyvin harvoin näkee burjaattien ajopeleillä ajavan.
Burjaatit ovat ehdottomasti rumaa kansaa. Naama ja nenä litteitä, poskipäät ulkonevia, ihonväri harmahtava. Tukka on mustaa, kiiltävää ja karkeata. Burjaatit ovat kookasta, kaikista niistä aasialaisista kansoista, joita olin tilaisuudessa näkemään, kookkainta. Tukkaa pitävät miehet samalla tavalla kuin kiinalaiset päälaelta lähtevässä tiukkaan letitetyssä letissä. Lapsilla lähtee samasta kohdasta viisi, kuusi ohutta lettiä. Muuten ovat pojat ja tytöt niin samalla tavalla puetut, etten minä ainakaan osannut heitä erottaa. Naisilla on tukka kierretty kahdelle niin sanoakseni käämille ja pidetään riippumassa molemmin puolin ryntäille. Tukkaan on kiedottu punanen lanka, korvan takaa pistää sivuille omituinen metallinen koriste. Aasian kansojen varsinainen pukuväri on sininen. Burjaattien vaatteet ovat aina sinisiä, kaikki kiinalaiset joita näin, ja niitä näin sangen paljon, käyttivät sinisiä pukuja. Kirgiissit suosivat myös sinistä vaatteissaan, samoin jaapanilaiset. Indiassakin kuuluvat käyttävän paljon sinistä puvuissa. Ainoastaan korealaiset tästä tekevät poikkeuksen. Heidän värinsä on valkea.
Burjaatit käyttävät alhaalta laajaa tummansinistä turkkia. Ryntäillä on mustasta sametista suuren seitsikon muotoinen vaatekaistale. Päässä on suippo karvalakki, jonka korvalliskaistaleet ovat käännetyt ulospäin. Lakin suipossa käressä on tupsu tai helyjä. Näin jollakulla siinä pyöreän palikan, noin 18 cm pitkän ja 4 cm paksun. Jollakulla oli siinä jykevä metalliristi. Asiantuntija niistä merkeistä saattoi päättää, minkä arvoinen henkilö oli.
Uskonnoltaan ovat enimmät burjaatit laamalaisia, toiset ovat selviä pakanoita, shamanisteja ja vain pienempi osa on kääntynyt kreikkalaiskatoliseen uskontoon. Näin silloin tällöin heidän laamojaan. Ne tuntee puvuista. Ylemmillä on keltainen, alemmilla ruskea puku, joka useimmiten näytti olevan silkkiä. Kookkaat, hienosti puetut laamat näyttivät kerrassaan arvokkailta. Laamalaisluostareja kuuluu olevan Venäjänkin alueella, muun muassa Olovjannajassa, joka on parin sadan kilometrin päässä Mantshuuriasta. Olin aikeissa käydä sitä katsomassa, kun maailman tapahtumat suuntasivat askeleeni muuanne. Kuulin kerrottavan laamojen suuresta vaikutusvallasta. Ne ovat tavallaan burjaattien omia hallitusmiehiä.
Burjaatit eivät ole siistiä kansaa. Peseytymistä pidetään syntinä. Sen sijaan pestään ahkeraan erinäisissä tapauksissa pyhinä pidettyjä lehmiä.
Burjaatit ovat karjanhoidolla elävää kansaa ja käyttävät varsinaisena ravintonaan lihaa. Omituista on, että he eivät syö maitoa, vaan antavat vasikkain imeä. Kaupunkien läheisyydessä ovat he kumminkin oppineet lehmiään lypsämään tuodakseen maidon kaupunkilaisille myötäväksi. Kalaa eivät oikeat burjaatit syö. He inhoavat kalan syömistä siinä määrässä, että syrjäisemmillä seuduilla, jossa kaupunkien läheisyys ei ole rahan himoa vielä herättänyt, burjaatti nähdessään jonkun pyytävän kalaa, voi mennä ostamaan pyydetyt kalat, päästääkseen ne kaikki heti takaisin veteen. Maanviljelykseen ovat he haluttomia. He ostavat mieluummin leivän kuin itse sitä viljelevät. Teetä juodessaan kuuluvat burjaatit sekottavan siihen suolaa, sokeria, pippuria, voita ja maitoa.
Burjaatit asuvat teltan tapaisissa jurtissa. Ennen aikaan, kun maa oli kokonaisuudessaan heidän, oli heillä kaksi kylää, talvikylä ja kesäkylä, jotka monesti olivat sadan virstan päässä toisistaan. Kesän tullessa muutettiin karjan kanssa kesäkylään hyville laidunmaille, josta talven tullen palattiin talvikylään. Nyt on heidän asuma-aluettaan suuresti supistettu, enin osa heidän maastaan on otettu heiltä pois, eivätkä he enää kesäksi voi siirtyä kaukaisille laidunmaille. Mutta heidän on sittenkin vaikea luopua tavoistaan. Kesän tullen he siirtyvät talviasunnosta kesä-asuntoon, vaikka ne ovatkin vain parin virstan päässä toisistaan.
Sivistysharrastusta, koulupuuhia heidänkin keskuudessaan jonkun verran on. Irkutskissa näin joskus hienosti, eurooppalaisesti puettuja burjaattinaisia lapsineen. Tchitassa näin jonkun kerran ilokseni kansallispukua käyttäviä sivistyneitä burjaattineitosia ja miehiä. Virastoissa näin joitakuita burjaatteja virkailijoina.
Burjaatit rakastavat lapsiaan ja lähettäisivät niitä mielellään kouluun, mutta "ne palaavat harvoin takaisin". Omia kouluja eivät tähän saakka ole saaneet. Heidän laulunsa ovat hyvin surunvoittoisia, siksi että "elämä ja luonto ovat meillä niin raskaita". — Eräässä burjaattitanssissa kuvataan teirin soidinpeliä: toinen tanssija esittää naarasta toinen koirasta. Hullunkuriselta näyttää, kun he kyykyllään hyppivät vastakkain.
Tchitassa asuin talossa, jonka omisti burjaattilainen ruhtinas, knääs Gontimuroff. Hän oli jo hyvin vanha eikä juuri koskaan liikkunut ulkona. Nuorena oli hän ollut hyvin rikas ja omistanut äärettömiä maa-alueita ja suuria karjalaumoja. Mutta sitten oli Venäjän hallitus anastanut hänen maansa ja hän oli köyhtynyt. Kuitenkin oli hänelle jätetty pieni maa-alue ja se virallisesti tunnustettu hänen omakseen. Ja sattui niin omituisesti, että tältä alueelta löytyi kultaa. Gontimuroffista tuli taas rikas mies. Hän lähetti vanhimman poikansa kouluun, hänestä tuli ylioppilas ja Pietarin yliopistossa hän opiskeli lääkäriksi. Mutta sitä myöten kun hän edistyi, unohti hän kansallisuutensa, ei tahtonut enää olla burjaatti vaan venäläinen. Se katkeroitti isän mielen. Nuori tohtori kuoli sitten johonkin äkilliseen tautiin. Nuorempia poikiaan ei ukko enää lähettänyt kouluun, koska se vieroitti omasta kansallisuudesta. Ne elävät nyt rikkaina kaivosten omistajina.