Perille tultuaan saa karkoitettu vapaasti elää, mutta on poliisin valvonnan alla. Hänen on määräpäivinä käytävä näyttäytymässä ja hänen elämäänsä seurataan muutenkin. Useissa tapauksissa hänelle määrätään pieni päiväraha. Jos hän ansaitsee työllään hiukankin runsaammin, otetaan häneltä päiväraha pois. Hyvin monet arvelevatkin: "hullu tässä työtä tehköön". Mutta toisekseen monen on mahdoton työtä saada. Syrjäisissä kylissä ja pikkukaupungeissa on usein hyvin vaikea tulla toimeen pienellä päivärahalla. Lopultakin saavat hyväntahtoiset kylän asukkaat elättää heitä, sillä eihän voi antaa heidän kuolla nälkään.
Lisäksi on tässä monta häjyyden temppua. Saattaa olla, että karkoitetulla on varakkaita omaisia, mutta ne eivät saa antaa kuin rajoitetun määrän kuukaudessa. Eräälle sai antaa 15 ruplaa kuussa, eräälle 25 ruplaa. Muudan perhe, joka eli Irkutskissa, sai 50 ruplaa kuussa. Elämä täten käy äärettömän tukalaksi. Se sitä kumminkin lievensi, että Venäjällä lahjomalla voi saada paljon aikaan. Tosin eivät kaikki ottaneet lahjoja vastaan, mutta ei kukaan loukkaannu siitä, että hänelle lahjuksia tarjottiin, niin sanottiin.
Sodan aikana lähetettiin Siperiaan administratiivisesti äärettömät määrät ihmisiä. Kaikki mikä vain haiskahti saksalaiselta. Kuka tahansa voi toimittaa vihamiehensä Siperiaan, ilmiantamalla hänet spiooniksi. Minulle kerrottiin, että Itämerenmaakunnista oli sodan aikana karkoitettu Siperiaan 40,000 henkeä. Siellä olivat kaikki tunnustetut aatelissuvut edustettuina, kreivit ja paroonit. Ja enin osa papeista oli siellä. Yksistään Irkutskin lähikylissä oli kaksikymmentäviisi luterilaista balttilaista pastoria, sen kuulin täysin luotettavalta taholta.
Syytökset karkoitettuja kohtaan ovat usein aivan joutavia, monesti selviä erehdyksiä, sukulaissuhteista johtuvia ja muita sellaisia.
Kuulin karkotettujen tarinoita suuret määrät, kerron vaan muutamia.
Parooni H.H. asui kartanossaan lähellä rintamaa. Talossa oli kerrassaan kielletty kaikki tulenpito pimeän tultua. Kerran väittivät nähneensä talossa illalla tulta, se oli varmaankin merkinantoa saksalaisille. Parooni tuomittiin kuolemaan. Mutta onnistui näyttämään syyttömyytensä. Kohta tuomittiin hänet kuolemaan uudestaan samasta syystä. Vieläkin hän pelastui, mutta pyysi suurena armona lupaa asettua asumaan Irkutskiin.
Oli Tartossa muistaakseni pappi Hahn, hän oli 80-vuotias. Hänet vangittiin ja lähdettiin etapin kanssa viemään Siperiaan. Vaimo ja tyttäret seurasivat mukana, mutta eivät saaneet häntä nähdäkään. Matkan rasituksista kuoli vanhus. Ei edes ruumista annettu omaisille haudattavaksi. Mutta silloin tuleekin äkkiä viesti. Oli tapahtunut erehdys. Olikin tarkoitettu toista samannimistä.
Toisen pastori Hahnin tytär oli naimisissa parooni Stackelbergin kanssa. Ja kun parooni lähetettiin Jeniseiskiin, sai appi lähteä sinne myös.
Toiset osasivat käyttää aikaansa hyvin. Kreivi Kamphausen harjoitti kansatieteellisiä tutkimuksia ja julkaissee ajallaan tutkimustensa tulokset.
Samaran saksalaisen seurakunnan pastori Laetius karkotettiin kahdeksi vuodeksi Irkutskin kuvernementtiin. Kuvernööri lähetti hänet Kirenskin kaupunkiin, jonne oli hevosmatkaa 800 km. Vasta karkoitusaikansa loppukuukausiksi sai hän palata Irkutskiin. Hän oli mukaansa varannut suuritöisen tilastollisen tutkimuksen, johon tarvittiin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä kysyviä laskuja. Joka majatalossa matkalla ja sitten Kirenskissä pastori ahkeraan laski ja vertaili ja piirsi numeroita sarakkeisiin. Ajallaan toivoi hän ansaitsevansa hyvät rahat tutkimuksellaan.