— Kaikki, lemmikkini, kaikki.
— Opinko minäkin kaikkien kukkien nimet, niin kuin tekin?
— Kaikkien kukkien, lapseni.
— Saanko minäkin soittaa tätä kaunista soittokonetta, niinkuin enkelit?
— Niinkuin enkelit.
— Ja opinko maalaamaan sellaisia tauluja kuin teidänkin?
Luultavasti ja toivoakseni parempiakin.
— En luule, että se on mahdollista, sillä ne ovat verrattomia.
Ja heti osoittaaksensa miss O'Neil'ille kunnioitustansa ja ihastustansa, Sibylla kiiruhti tekemään hänelle kaikkia pieniä palveluksia, mitä hän sattui tarvitsemaan. Hän auttoi häntä kapineiden asettelemisessa ja järjestelemisessä, ja kun alettiin ripustaa tauluja, niin Sibylla nousi tuolille ja tarjosi miss O'Neil'ille nauloja. Nämä taulut, sivumennen, eivät olleet niin verrattomia, kuin ne Sibyllasta näyttivät, mutta eivät myöskään olleet ilman ansiotta, etenkin mitä tulee niiden henkeen ja väritykseen. Mutta niitä voisi moittia liiallisesta yksitoikkoisuudesta. Melkein kaikki kuvasivat samaa asiaa, pienellä eroituksella, niinkuin päällekirjoituksetkin osoittivat, jotka olivat vallan turhat, mutta jotka miss O'Neil kuitenkin vaatimattomuudessaan oli katsonut soveliaaksi piirtää niitten syrjään: Eräs järvi kuunvalossa, (pinxit miss O'Neil.)
— Kuun nousu erään järven yli. (pinxit miss O'Neil.)