”Ei, en ole. Cecil Rhodesilla ei ole mitään tekemistä minun tännetuloni kanssa,” vastasi vieras.
”Jaha – – –” sanoi Peter. ”Ette sattumalta tullut nähneeksi erästä miesjoukkoa, kaksitoista valkoista miestä ja seitsemän mustaa, joilla oli mukanaan kolme kuormallista muonavaroja? Meidän piti mennä suureen leiriin, ja minä erosin seurastani tänä aamuna. En ole voinut löytää heitä, vaikka olen siitä lähtien heitä etsinyt.”
Vieras lämmitteli käsiään hiljakseen tulessa. Sitten hän kohotti päätään: – ”He ovat leiriytyneet noitten kallioiden juurelle”, sanoi hän, osoittaen kädellään vasemmalle pimeään. ”Huomisaamuna varhain he ovat täällä, ennen auringon nousua.”
”Ahaa, te olette siis tavannut heidät!” huudahti Peter iloisesti. ”Siksi te ette hämmästynyt ollenkaan löytäessänne minut täällä. Ottakaapa naukku!” Hän otti pienen pullon povestaan ja ojensi sen vieraalle. ”Siinä on, paha kyllä, kovin vähän, mutta se lämmittää kumminkin.”
Vieras kumarsi päätään, mutta kiitti ja kielsi.
Peter kohotti pullon huulilleen ja otti pienen kulauksen. Sitten hän pisti sen takaisin taskuunsa. Vieras pani käsivartensa polvien ympäri ja katsoi tuleen.
”Oletteko juutalainen?” kysyi Peter äkkiä, kun tulen valo sattui selvästi vieraan kasvoihin.
”Olen.”
”Jaha”, sanoi Peter, ”siksipä minä en ensin voinut ymmärtää mitä rotua olitte. Teidän pukunne, se on – – –” Sitten hän äkkiä vaikeni ja sanoi: ”Asiamatkoilla kai? Mistä maasta saakka tulette? Olette ehkä Espanjan juutalainen?”
”Olen Palestinan juutalainen.”