"Rannalla Tynen asuttiin
Kanss' armaan taattosein.
Kaikk' aarteet linnan säädetty
Mun oli omaksein.
"Mua kodist' armaast' ottamaan
Moni ritar' uljas riens.
Ken lemmestä, ken rikkaun vuoks
Se sinne ohjas tiens.
"Muassa muitten usein näin
Myös nuoren Edwinin,
Mut lempeään ei pukenut
Hän koskaan sanoihin.
"Varoja, valtaa vailla hän,
Ja halp' ol' pukukin,
Mut viisas, uljas oli hän —
Siks' mulle rakkahin.
"On armas aamun aurinko
Ja kaste hiljainen,
Mut armahampi Edwinin
Olj sydän herttainen
"Puu väikkyy kasteen helmissä,
Mut väikkyy hetken vaan:
Hän kaste oli, mut mua voi!
Mä väikyin hetken vaan.
"Ma liehuin kevytmiellä niin,
Mun syömen' ilkamoi:
Kun lemmen tuskaa kärsi hän,
Se mulle riemun toi.
"Hän pilkkaan vihdoin väsähtyi,
Mun jätti, ylpeän,
Ja erämaihin poistui pois
Ja siellä kuoli hän.
"Mun syyni on, ja hengelläin
Sen tahdon sovittaa:
Niin, siihen, missä lepää hän,
Ma tahdon nukahtaa.
"Näin päättyköön tää toivoton,
Tää kurja elämä,
Mun tähten' Edwin kuoli, — nyt
Mä hänen tähtensä."