— Tuota virttä, — huudahtin minä, — tuota virttä ne kaikki kovaosaiset ja laiskurit veisaavat. Sinä olet toivoakseni kumminkin oppinut oikealla tavalla arvostelemaan moisia miehiä. Ja mieletöntähän olisikin odottaa onnea sellaiselta, joka on niin huonosti hoitanut omaa onneaan. Äidilläsi ja minulla on nyt muuta mielessä sinuun nähden. Ensi talvena, jonka kaiketi viettänet Lontoossa, on sinulla oleva tilaisuus saada parempiakin kosijoita.
Mitä Sofia tämän johdosta lienee ajatellut, en käy ratkaisevasti sanomaan. Mutta ei minun oikeastaan ollut ensinkään mieleni paha, että olimme päässeet vieraasta, joka tuotti minulle paljon huolta. Vieraanvaraisuuden loukkaaminen se tosin vähän rasitti omaatuntoani, mutta pian minä sain parilla kolmella tekosyyllä tämän muistuttajan vaikenemaan. Ja ne ne tyydyttivät ja rauhoittivat minut kyllä.
NELJÄSTOISTA LUKU
Uusia nöyryytyksiä eli todistus siitä, että näennäisestä onnettomuudesta saattaa olla todellista siunausta.
Tyttäret lähtevät Lontoosen — se nyt oli päätetty asia, koskapa mr Thornhill oli ystävällisesti luvannut itse pitää silmällä heidän käytöstänsä ja antaa meille siitä tietoja. Samalla huomattiin välttämättömän tarpeelliseksi, että heidän esiintymisensä olisi heidän toiveittensa suuruuden mukaista, mutta se taas kysyi kulunkeja. Siksipä pidettiin täysi-istunnossa neuvoa, millä keinoin helpoimmin saada rahoja, elikkä, suoraan sanoen, mitä parhaiten liikenisi myötäväksi.
Keskusteluja ei kauan kestänyt. Selväksi näet huomattiin, ett'ei meidän toista, vielä jäljellä olevaa hevosta saata ensinkään käyttää auran edessä, siltä kun puuttuu pari, ja ett'ei se, silmäpuolena, kelpaa ratsuksikaan. Päätökseksi niinmuodoin tuli, että se on käytettävä vastamainittuun tarkoitukseen ja myötävä läheisillä markkinoilla. Ja jott'ei taaskin jouduttaisi veijarin puijattaviksi, niin päätettiin, että minä itse lähden sitä viemään. Tämä oli tosin oleva minun ensimmäinen kauppatoimeni koko elämässäni; mutta minä olin varma suoriutuvani siitä kunnialla.
Kuinka korkealle mies oman kykynsä arvaa, riippuu siitä, missä seurassa hän liikkuu, ja koska minä enimmäkseen olin oleskellut vain oman perheen keskuudessa, niin olin minä saanut jotenkin edullisia käsityksiä taitavuudestani maallisissa asioissa. Huomenissa kumminkin, kun jäähyväiset oli sanottu, ja minä jo olin astunut muutamia askeleita kotoa, kutsui vaimoni minut takaisin ja kuiskasi minulle, että pitäisin silmät kaikin mokomin auki.
Markkinoille tultuani olin pannut hevoseni tekemään kaikki hypyt ja keikaukset, niinkuin tapa on, mutta ei vaan kuulunut halukkaita ostajia pitkään aikaan. Vihdoin tuli muuan hevoshuijari, tarkasti hetken aikaa hevosta joka puolelta ja huomattuaan sen silmäpuoleksi, meni tiehensä niine hyvineen. Tuli toinen, näki siinä patteja eikä sanonut huolivansa siitä kyytirahoistakaan. Kolmas löysi siinä paisumia eikä tarjonnut penniäkään. Neljäs näki jo silmästä, että hevosessa on matoja. Viides ihmetteli, mitä kurkoja minä muka markkinoille laahasin sellaista luuskaa, joka on silmäpuoli ja täynnä patteja ja paisumia; eihän siitä semmoisesta muuksi kuin koirille ruuaksi.
Vähitellen rupesin minäkin sydämeni pohjasta halveksimaan tätä elukka parkaa. Ihan hävetti, kun jokukaan ostaja astui lähelle. Enhän minä tosin kaikkea uskonut, mitä minulle oli sanottu, mutta, arvelin minä, ei se totuus kovinkaan kaukana mahda olla, koska vieraita miehiä on niin monta. Ja samaa mieltähän se on Pyhä Yrjänäkin, hyväin töitten suojelija.
Tässä harmillisessa tilassa ollessani sattui tulemaan luokseni muuan virkaveli, vanha tuttava, jolla oli niinikään asioita markkinoilla. Hän tervehti kädestä pitäin ja ehdotti, että mentäisiin ravintolaan saamaan lasillinen mitä sieltä sattuu olemaan. Minä suostuin ehdotukseen, ja niin menimme olutmyymälään, missä pääsimme perähuoneesen. Siellä ei ollut muita kuin muuan vanha, arvoisannäköinen herra, joka oli kokonaan syventynyt lukemaan jotain paksua kirjaa. En ollut vielä ikinä nähnyt niin kerrassaan puoleensa vetävää olentoa. Hopeiset hapset varjostivat kunnioitusta vaativasti hänen ohimoitaan, ja reipas vanhuus näkyi olevan hyvän terveyden ja sävyisän luonteen hedelmiä. Hänen läsnäolonsa ei kumminkaan estänyt meitä keskustelemasta. Me haastelimme ystäväni kanssa, mitä kaikkia onnen vaiheita kumpikin meistä oli saanut kokea, whistonilaisista riidoista, minun viimeisestä lentokirjastani, arkkidiakonin vastauksesta siihen ja ankarista toimenpiteistä minua vastaan. Hetken kuluttua herätti huomiomme muuan nuori mies, joka astui huoneesen ja kunnioittavasti sanoi jotain hiljaisella äänellä vanhalle herralle.