— Ja, tunnetteko, — huusin minä, — tunnetteko tätä kirjettä?
Ei yhtään verukkeita, mies, vaan katsokaa minua suoraan silmiin.
Tunnetteko tätä kirjettä? kysyn minä.
— Tätäkö? — vastasi hän. — Itsehän minä olen sen kirjoittanut.
— Ja kuinka te, — sanoin minä, — kuinka te olette saattanut olla niin halpamainen, niin kiittämätön, että olette rohjennut tämän kirjoittaa?
— Ja kuinka te, — vastasi hän, verrattomalla julkeudella katsoen minuun, — kuinka te saatatte olla niin halpamainen, että olette rohjennut avata tämän kirjeen? Ettekö tiedä, että minä voisin hirtättää teidät tämän oven eteen joka miehen? Minun ei tarvitse muuta kuin lähimmän tuomarin edessä vannoa, että te olette rikoksellisella tavalla murtanut minun taskukirjani lukon, ja teidät hirtetään jok'ikinen tämän oven kamanaani.
Tämä odottamaton hävyttömyys saattoi minua sellaiseen raivoon, että tuskin jaksoin hillitä itseäni.
— Ulos, kiittämätön konna, äläkä enää minun majaani häjyydelläsi saastuta! Ulos, ja laita niin, ett'en sinua enää koskaan täällä näe! Ulos ovesta! Ainoana rangaistuksenasi olkoon rauhaton omatunto; kyllä se sinua tarpeeksesi kiduttaa.
Niin sanottuani viskasin taskukirjan hänen eteensä. Hän otti sen myhäillen ylös, pani peräti tyynesti lukot kiinni ja läksi pois.
Me seisoimme hämmästyneinä hänen tavattomasta levollisuudestaan. Vaimoni varsinkin oli raivoissaan siitä, ett'ei mikään ollut saanut häntä suuttumaan tai häpeämään hänen konnantöitänsä.
— Armas emäntäni, — virkoin minä, — tyynnyttääkseni kiihkoa, joka oli meissä jo noussut liiankin kiivaaksi, — emme me saa hämmästyä sitä, että kelvottomat ihmiset ovat häpyä vailla. He punastuvat vain, kun heidät yllättää hyvää tekemästä, mutta kerskaavat pahoista teoistaan.
— Rikos ja häpy — jatkoin minä, — olivat ennen vanhaan hyviä toveruksia ensi alussa, niin kertoo satu. Yhdessä aina olivat ja yhdessä vaelsivat. Mutta pian he pitkästyivät liittoonsa kumpainenkin, siitä kun oli haittaa niin toiselle kuin toisellekin: Rikos teki usein mielipahaa Hävylle, ja Häpy sai usein ilmi Rikoksen salaiset vehkeet. Riitelivät ja väittelivät jonkun aikaa ja päättivät sitten erota. Rikos vaelsi julkeasti edelleen, saavuttaakseen Kohtalon, joka kulki edellä pyövelin muodossa, mutta Häpy, arka kun oli luonnostaankin, kääntyi takaisin ja liittyi Hyveesen, jonka he matkalle lähtiessään olivat jättäneet jälkeensä. — — Niinpä, lapset, kun ihminen on kulkenut jonkun matkaa paheitten tiellä, silloin häpy hänet hylkää ja palajaa palvelemaan niitä harvoja hyveitä, joita ihmisellä vielä on jäljellä.