Maalari ryhtyi toimeen, ja hän kun teki työtä ahkerasti ja joutuisaan, niin oli koko kuva vajaassa neljässä päivässä valmis. Taulu oli suurenläntä, ja tunnustettava on, ett'ei maalari suinkaan ollut värejä surkoillut. Siitä hän saikin vaimoltani monet suuret kiitokset. Kaikki me olimme peräti tyytyväisiä hänen työhönsä, mutta yksi kovan onnen seikka ei ollut johtunut meille mieleen, ennenkuin kuva jo oli valmis. Ja siitä meille suru ja murhe. Kuva oli niin iso, ett'ei tuvassa ollut sijaa sille. Mitenkä näin tärkeä asia oli meiltä jäänyt huomaamatta, on kerrassaan käsittämätöntä; merkillisen huolimattomia me vaan olimme olleet. Ja niinpä nyt, sen sijaan, että kuva olisi ollut mielistelemässä meidän turhamaisuuttamme, se seisoikin ihan mieltä masentavassa asemassa kyökin seinää vasten, samassa paikassa, missä palttina oli pingotettu ja maalattu. Ei mahtunut se ulos yhdestäkään ovesta. Naapurit ne laskettelivat sukkeluuksia sen johdosta. Muutamat vertasivat sitä Robinson Crusoen laivasluupiin, jota ei jaksanut liikutella; toisten mielestä se oli kuin kerinpuut pullossa; kuka kummasteli, mitenkä se saatanee ulos, useampi vielä, mitenkä lienee koko kapine saatu sisään.
Mutta jos se muutamissa herätti naurua, niin vielä enemmän se saattoi aihetta kaikenlaisiin pahanilkisiin huomautuksiin. Squiren muotokuva meidän kuvaimme joukossa oli niin suuri kunnia, että se oli omiaan herättämään kateutta. Häjyjä juoruja alkoi kierrellä meistä, ja myötäänsä oli meidän kotirauhallemme häiritystä ihmisistä, jotka ystävinä tulivat kertomaan, mitä kaikkea vihamiehet meistä puhuvat. Närkästyen me osoitimme moisten huhujen perättömyyden, mutta häväistysjutut ne saavat vaan uutta vauhtia vastustamisesta.
Senpävuoksi meillä kerrankin taas pidettiin neuvoa, miten ehkäistä vihamiesten pahan-ilkisyys, ja vihdoin päätettiin ryhtyä toimiin, joissa minun mielestäni oli niin paljo juonia, ett'en minä saattanut kokonaan hyväksyä niitä.
Tällainen oli tuuma: Koska päätarkoituksena meillä oli saada selville, missä määrin mr Thornhill tarkoittaa hienosteluillaan täyttä totta, niin päätti vaimoni, päästäkseen hänen aikeittensa perille, kysyä hänen neuvoansa, millainen mies muka olisi meidän vanhimmalle tyttärellemme kaikkein sopivin. Ellei hän senkään johdosta vielä puhu suutansa puhtaaksi, niin säikäyttää vaimoni häntä kilpakosijalla. Tätä toimenpidettä minä vastustin viimeisiin asti, kunnes Olivia juhlallisesti vakuutti menevänsä naimisiin sen miehen kanssa, joka asetetaan squiren kilpakosijaksi, ellei squire estä sitä, ottamalla hänet. Tällainen oli aie. En minä sitä enää kivenkovaa vastustanut, ellenhän kokonaan hyväksynytkään.
Kun sitten mr Thornhill seuravan kerran tuli meille, siirtyivät tyttäret syrjään, jotta äidillä olisi tilaisuus panna aikomuksensa toimeen. He vetäytyivät kumminkin vain viereisen huoneesen, johon puhe kuului varsin selvästi. Asiaan tullakseen, vaimoni ensiksikin, viekkaasti kyllä, mainitsi, että toinen miss Flamborough kuuluu joutuvan naimisiin mr Spankerin kanssa, ja että heistä toivotaan onnellista pariskuntaa. Kuultuaan squiren olevan samaa mieltä, hän jatkoi puhetta, sanoen, että kellä on kelpo varat, se aina kelpo miehenkin saa.
— Mutta, — lisäsi vaimoni, — taivas armahtakoon niitä tyttöjä, joilla ei ole mit'ikään! Mitä on hyötyä kauneudesta, mr Thornhill? Mitä hyötyä on siveydestä ja kaikista hyvistä avuista tässä itsekkäisyyden maailmassa? Ei nykyjään kukaan kysy: mikä hän on? vaan: mitä hänellä on?
— Teidän huomautuksenne ovat yhtä oikeita kuin uusiakin, ja minä olen aivan samaa mieltä, ja jos minä olisin kuningas, niin toisin olisivat asiat. Silloin koittaisi herttaiset päivät köyhille tytöille: tämän talon nuorista ladyistä minä ensinkin huolen pitäisin.
— Sir, — virkkoi vaimoni, — te suvaitsette laskea leikkiä; mutta jos minä olisin kuningatar, kyllä vainenkin tietäisin, mistä minun vanhin tyttäreni miestä katselisi. Mutta koska te nyt johditte tämän asian mieleeni, niin, mr Thornhill, vakavasti puhuen, ettekö te voisi ehdottaa jotain sopivaa miestä hänelle? Hän on nyt yhdeksäntoista vuotta vanha, kookas, hyvin kasvatettu, eikä häneltä, sen uskallan sanoa, puutu luonnonlahjojakaan.
— Hyvä rouva, — vastasi puhuteltu, — jos minun tulisi valita, niin hankkisin miehen, joka olisi niin kaikin puolin täydellinen, että pystyisi tekemään enkelinkin onnelliseksi. Viisas, rikas, hienoaistinen, rehellinen, kas sellainen olisi minun mielestäni sopivin mies hänelle, rouva hyvä.
— Oo, sir, — virkkoi vaimoni, — mutta tiedättekö sellaista miestä?