Mutta niin suurta levottomuutta kuin hän näkyi tunteneenkaan, oli Olivian tuska ilmeisesti sitäkin suurempi. Joka kerta kuin rakastajat myöhemminkin kohtasivat toisiaan meillä, ja se tapahtui usein, hän tavallisesti vetäytyi yksinäisyyteen surujansa suremaan.
Sellaisessa tilassa tapasin hänet illalla kerran. Hän oli jonkun aikaa koettamalla koettanut näyttää iloiselta.
— Siinä nyt näet, lapseni, — virkoin minä, — että sinun uskosi mr Thornhillin rakkauteen on ollut pelkkää unelmaa vain: hän sietää rinnallaan toista kosijaa, kaikin puolin alempiarvoista, vaikka hän tietää voivansa selvällä kosinnalla saada sinut omaksesi.
— Niin, isä, — vastasi hän, — mutta hänellä on omat syynsä tähän vitkastelemiseen, minä tiedän sen. Hänen silmäyksensä ja puheensa ovat niin vilpittömät, että hän aivan varmaan todellisesti kunnioittaa minua, minä olen vakuutettu siitä. Ennen pitkää hänen tunteittensa ylevyys tulee toivoakseni ilmi, ja silloin huomaat, että minä olen arvostellut häntä oikeammin kuin te.
— Olivia kulta, — sanoin minä, — kaikki tähän-astiset yritykset, saada hänet puhumaan suunsa puhtaaksi, ovat olleet sinun keksimiäsi ja ehdottamisiasi, etkä suinkaan saata sanoa minun pakottaneen sinua mihinkään. Mutta älä luule, että minä ajan pitkään siedän olla mukana näkemässä, kuinka sinä nurinpäisellä lemmelläsi vedät nenästä hänen kunniallista kilpakosijaansa. Määrää siis niin pitkä aika kuin suinkin tahdot, saadaksesi luulottelemasi ihastelijan tuomaan aikeensa julki, mutta ellei siitä sittenkään mitään ehjää tule, niin täytyy minun kivenkovaa vaatia, että kunnon mr William saa uskollisuudestaan palkinnon. Sitä vaatii tähän-astinen hyvä maineeni, eikä isän hellyys ole milloinkaan laimentava minussa miehen mieltä. Määrää siis aika, niin pitkä kuin suinkin sopivaksi näet, ja pidä sillä välin huolta, että mr Thornhill saa tarkoin tietää, milloinka sinun aikomuksesi on ruveta toisen omaksi. Jos hän todellakin sinua rakastaa, niin hän järkevänä miehenä pian huomaa, ett'ei hänellä ole kuin yksi ainoa keino, estääkseen sinun kadottamisiasi.
Tämä ehdotus, jota hän ei saattanut olla pitämättä kaikin puolin oikeana, hyväksyttiinkin samassa. Olivia puolestaan teki uudestaan lujat lupaukset mennä naimisiin mr Williamsin kanssa siinä tapauksessa, että toinen pysyy välinpitämättömänä. Ja niinpä seuraavalla kertaa, mr Thornhillin läsnäollessa, määrättiin tyttäreni ja mr Williamsin häät tapahtuviksi ummelleen kuukauden kuluttua.
Moiset ripeät toimenpiteet näyttivät tekevän mr Thornhillin kaksin verroin rauhattomammaksi, mutta Olivian tuska se vasta minulle huolta tuotti. Tämä taistelu järjen ja tunteitten välillä teki kokonaan lopun hänen iloisuudestaan. Milloin vaan suinkin sopi, vetäytyi hän yksinäisyyteen ja vuodatti katkeria kyyneliä.
Viikko kului, eikä mr Thornhill yrittänytkään panna häille esteitä eteen. Seuraavalla viikolla hän kävi meillä, mutta oli yhtä umpimielinen kuin ennenkin. Kolmannella hän lakkasi kokonaan käymästä. Olisi luullut tyttäreni osoittavan jonkunlaista maltittomuutta, mutta sen sijaan hän esiintyikin mietiskelevän tyynenä, ja sitä minä pidin alistumisen merkkinä. Itse puolestani minä iloitsin, ajatellessani lapseni nyt lähtevän rauhallista ja turvallista tulevaisuutta kohti, ja monasti kiittelin häntä, joka oli päättänyt pitää onnea suuremmassa arvossa kuin kerskausta.
Illalla kerran, kolme neljä päivää ennen häitä, istuimme me takkavalkean ääressä, haastellen menneistä asioista ja rakennellen tulevaisuuden suunnitelmia. Tehtiin siinä tuhansiakin tuulentupia ja naurettiin hassunkurisille päähänpistoille, joita tuon tuostakin sukelsi esiin.
— No niin, Moses! — huudahdin minä, pian saadaan häitä taloon, poikaseni; mitäs sanot niistä ylimalkaan?