— Sitä vaan, että kaikki käy hyvin. Aattelin tässä justiin, että kun Livy sisko on mennyt naimisiin farmari Williamsin kanssa, niin saadaan ilmaiseksi lainata heidän olutkuurnaansa ja imellysastiaansa.
— Tietysti, — virkoin minä, — ja kaupanpäällisiksi hän vielä meidän mieliksemme laulaa Kuoleman ja Immen laulun.
— Sen laulun hän on opettanut meidän Dickille, — huudahti Moses, — ja poika osaa sen luullakseni vallan hyvin.
— Osaako? — kysäisin minä. — No antaapas kuulua. Missä pikku Dick on? Joutuun nyt!
— Dick, — selitti Bill, nuorin poika, — Dick läksi juuri Livy siskon kanssa ulos, mutta mr Williams on opettanut minulle kaksikin laulua; minä laulan ne sinulle, isä. Kumpaisenko: "Kuolleesta joutsenesta," vaiko "Surulaulun hullun koiran kuolemasta"?
— Laula surulaulu kaikin mokomin, poikaseni, — sanoin minä; — sitä en ole vielä kuullutkaan. Debora, mun armaani! Suru, niinkuin tiedät, on kuivaa; annapas siis meille mielen virkistykseksi parasta karvikkoviiniäsi. Olen viime aikoina itkenyt kaikenlaisten surulaulujen johdosta, niin että itkuun minä tillahdan nytkin, pelkään mä, ellei avuksi tule lasillinen elvytystä. Sofia, kultaseni, otas kitara ja rimputtele pojalle vähän säesteiksi.
Surulaulu
hullun koiran kuolemasta.
Nyt kansa kaikki kuulkaatten
Sanoja laulun tän,
Ja jos sen lyhyeks' huomaa ken,
Hän välttää ikävän.
Oli Islingissä muinoisin
Mies, josta tiedetään:
Hän oli hurskas, ainakin
Kirkossa käydessään.
Sydäntä kaikki kiitteli
Sen miehen laupian;
Hän alastoman vaatetti,
Kun vaatteet pälleen pan'.