Ja Islingiss' oli koiria
Jos mihin lajihin,
Oli piha-, syli-, metsä- ja
Yks kaikkein parahin.
Ja se ja mies ne aikomaan
Tuli hyviks' ystäviks'.
Mut kerran koira kiukuissaan
Jo häntä puri — miks?
Koko kylän väki kummissaan
Nyt rientää miehen luo:
"Näin miestä hyvää kerrassaan
Näet puri häjy tuo!"
Ja haavaa suurta katsellaan:
"Mies park' on toivoton!"
Ja miehissä jo vannotaan:
"Tuo koira hullu on."
Mut ihme suuri tapahtui.
Ken sitä luullut ois? —
Mies kuolemasta pelastui,
Mut — koira kuoli pois.
— Sin'olet kelpo poika, Bill, kerrassaan kelpo poika, ja tuo surulaulu se vasta oikea surulaulu onkin. No lapset, Billin malja! Tulkoon pojasta vielä piispa!
— Tulkoon vainenkin! — huudahti vaimoni. — Jos hän vaan suurena saarnaa yhtä hyvin kuin pienenä laulaa, niin en epäile ensinkään. Useimmat meidän perheen jäsenistä, nimittäin äidin puolelta, osasivat laulaa kauniita lauluja. Yleisenä puheenpartena meidän puolella oli, että Blenkinsopit eivät koskaan osaa katsoa suoraan eteensä, Hugginsonit eivät osaa sammuttaa kynttilää; mutta Grogrameista osasi laulaa jok'ainoa, ja Marjoramit olivat hyviä sadunkertojia kaikki.
— Olkoon miten hyvänsä — virkoin minä, — tavallisinkin ballaadi miellyttää minua yleensä enemmän kuin nykyaikaiset hienot oodit, ne sellaiset, joista kivettyy, yhdenkin säkeen kuultuaan, ne sellaiset, joita me halveksimme ja kiittelemme yht'aikaa. Siirräs lasi veljellesi, Moses. Näitten nykyisten surulaulujen tekijöissä on se suuri vika, että he kuvaavat ihan epätoivoista tuskaa siinä, missä järkevä ihminen ei näe hätää likimainkaan. Ladyltä katosi puuhka tai viuhka tai sylikoira, ja heti rientää tuommoinen runoilijan viikkoinen kotiansa ja tekaisee tapauksesta haikean suruveisun.
— Lienee sellainen laita yleväin runoelmain, — virkkoi Moses, — mutta Ranelaghin laulut, mitä meille saakka on tullut, ovat kerrassaan kodikkaita ja kaikki samaan kuosiin valituita. Colin kohtaa Dollyn, he haastelevat, poika antaa tytölle markkinalahjan, tukkaan pistettäväksi, ja tyttö antaa pojalle kukkakimpun, ja sitte he menevät yhdessä kirkkoon, ja siellä he antavat nuorille immille ja nuorille pojille hyviä neuvoja ja kehoittavat menemään naimisiin niin pian kuin mahdollista.
— Ja hyviä antavatkin neuvoja, — sanoin minä, — eikä kuulu maailmassa missään muualla osattavan antaakaan neuvoja sen suuremmalla menestyksellä, sillä samalla kuin siellä naimisiin neuvotaan, samalla vaimokin hankitaan. Erinomaisia markkinoita nuo; poikaseni: siellä saa tietää mitä minulta puuttuu ja mitenkä sen puutteen poistaa.