— Ei pidä, — huudahti hän, — ei pidä tuon kurjan häpeäpilkun milloinkaan enää astuman tämän talon puhtaan kynnyksen yli. En ole enää koskaan sanova häntä tyttärekseni. En! Eläköön liehakka nyt konnamaisen viettelijänsä kanssa. Häpeätä hän meille saattoi, mutta petetyksi meitä hän ei milloinkaan saa.
— Vaimo! — virkoin minä. — Älä puhu noin kovia sanoja. Minun kauhistukseni hänen rikoksensa tähden on yhtä syvä kuin sinunkin, mutta alati on tämä talo ja tämä sydän oleva avoinna katuvaiselle syntis-paralle, joka takaisin palajaa. Mitä pikemmin hän harharetkiltään kääntyy, sitä tervetulleempi hän on. Ensi hetkenä saattaa parhainkin horjahtaa, viekkaus saattaa viedä viettelykseen, uutuus lumota. Ensimmäinen erehdys on yksinkertaisuuden lapsi, mutta kaikki muut paheen vesoja. Niin, harhaan joutunut olkoon tervetullut tähän sydämeen ja tähän taloon, vaikka tuhansillakin virheillä saastutettuna. Tahdon silloin taaskin kuulahdella hänen äänensä sointua, painautua jälleen hänen rintaansa vasten, jos vaan katumusta siinä huomaan. Poikani, käy tänne Raamattu ja sauvani myös. Minä lähden kulkemaan hänen jälkiänsä myöten, ja ellen voi häntä häpeästäkään temmata pois, niin sen verran toki aikaan saanen, ett'ei pahe enää sen pitemmälle jatku.
KAHDEKSASTOISTA LUKU
Isän yritykset saada kadotettu lapsi jälleen siveyden tielle.
Vaikk'ei pikku poika osannutkaan tarkoin kuvailla sen herran ulkomuotoa, joka oli sisaren nostanut rattaille, niin kohdistuivat minun epäluuloni kokonaan meidän nuoreen hovinherraan, joka oli liiankin kuuluisa moisista vehkeistä.
Läksin siis kuin läksinkin Thornhill castlea kohti. Siellä oli aikomukseni panna hänelle kovat eteen ja, jos mahdollista, tuoda tyttäreni takaisin. Mutta matkalla jo muuan seurakuntalaisistani kertoi nähneensä nuoren ladyn ja erään gentlemanin ajavan kovaa vauhtia kyytirattailla. Nainen oli ollut minun tyttäreni näköinen; herraa taas minä en hänen selityksensä mukaan voinut arvata muuksi kuin mr Burchelliksi.
Tästä tiedosta minulle ei kumminkaan mitään apua. Jatkoin matkaani squiren hoville ja, aikaista vaikka olikin vielä, pyysin päästä hänen puheilleen heti. Hän tulikin kohta saapuville varsin ystävällisenä ja näytti olevan hyvin hämmästynyt tyttäreni karkaamisesta, kunniasanallaan vakuuttaen, ett'ei hän tiedä koko asiasta mitään.
Minä hylkäsin tähän-astiset epäluuloni enkä saattanut kääntää niitä muihin kuin mr Burchelliin, joka, niinkuin nyt muistin, oli viime aikoina usein haastellut kahden kesken tyttäreni kanssa. Kohtasin vielä toisenkin silminnäkijän, ja silloin poistui pieninkin epätietoisuus. Hän kertoi näet tyttäreni lähteneen mr Burchellin kanssa Wellsiin päin, noin kolmekymmentä peninkulmaa täältä. Siellä kuului heitä olevan suuri seura.
Olin nyt sellaisessa mielentilassa, jossa ihminen on herkempi toimimaan äkkipikaa kuin järkevästi. Niinpä en minäkään ottanut lainkaan lukuun, että nämä tiedon-antajat oli kenties panemalla pantu minun tielleni, saattamaan minua harhaan. Päätin vaan lähteä Wellsiin etsimään tytärtäni ja hänen luuloteltua pettäjäänsä.
Kuljin nyt, joutua pitäen, yhä eteenpäin, matkan varrella alinomaa kysellen ja tiedustellen, mutta mitään sen enempää selville saamatta. Kaupunkiin vihdoin saapuessani, tuli vastaani ratsain muuan mies, jonka muistan nähneeni squiren seurassa. Tämä vakuutti, että jos minä lähden seuraamaan heitä kilpa-ajo-paikalle, noin kolmekymmentä peninkulmaa tästä edelleen, niin minä aivan varmaan yllätän heidät. Hän sanoi nimittäin nähneensä heidän eilis-iltana tanssivan, ja kertoi koko seuran olleen ihastuksissaan minun tyttäreni sievyydestä. Huomenna, aamun koittaessa, läksin taas jatkamaan matkaani ja saavuin kilpapaikalle kello neljän maissa iltapäivällä.