Minä huomasin nyt menneeni innoissani sivistyneitten elintapojen rajoja ulommas; mutta minun vastustajani, joka jo monta kertaa oli yrittänyt keskeyttämään minua, ei enää malttanut hillitä itseänsä.
— Mitenkä! — huudahti hän. — Minä olen siis koko ajan pitänyt vieraanani jesuittaa papin puvussa! Mutta, kautta kaikkein hiilikaivoksieni! — pellolle semmoinen mies, niin totta kuin nimeni on Wilkinson!
Huomasin menneeni liian pitkälle ja pyysin anteeksi liian kiihkoisata puhettani.
— Vai anteeksi! — riehui hän. — Moisista ajatuksista pitäisi senkin tuhat kertaa pyytää anteeksi. Jaa-a! Antaa palttua vapaudelle ja omaisuudelle ja, niinkuin sanomalehti-miehet sanovat, panna pitkäkseen ja sallia itsensä sonnustaa puukengillä! Sir, minä vaadin teitä heti paikalla lähtemään tästä talosta tiehenne, välttääksenne vielä pahempia seurauksia. Sir, minä vaadin sen!
Olin juuri ruveta jälleen selittelemään, mutta samassa kuului muuan palvelija koputtavan oveen, ja samassa ladytkin kirkaisivat:
— Hyväinen aika! Nyt tuli herrasväki kotia! Tähän-astinen isäntäni olikin ollut vain talon hovimestari, joka herransa poissa ollessa oli tahtonut näytellä isäntää ja olla jonkun aikaa talon herrana. Ja, totta puhuen, politiikasta hän osasi haastella yhtä hyvin kuin mikä aatelismies maalla tahansa. Mutta ylimmilleen nousi hämmästykseni, nähdessäni hovinherran astuvan rouvineen sisään. Eikä ollut heidän kummastuksensa pienempi kuin meidänkään, kun näkivät tässä moisen seuran ja herkut kaikenlaiset.
— Hyvät herrat! — lausui oikea isäntä minulle ja seuralaiselleni, — minä ja vaimoni olemme teidän nöyrimmät palvelijanne, mutta täytyy tunnustaa tämän kunnian tulleen meille niin odottamatta, että me kerrassaan nöyrrymme meidän velvollisuuksiemme alle.
Mutta niin odottamatonta kuin meidän seuramme lienee ollutkaan heille, vielä odottamattomampaa oli meille heidän ilmestymisensä. Omaa typeryyttäni ajatellessani, en saanut sanaakaan suustani, kun äkkiä — kukas heti tämän jälkeen astui sisään? Kukas muu kuin armas miss Arabella Wilmot, Yrjö poikani entinen morsian! (Heidän avioliitostaan ei tullut mitään, kuten jo ennen on kerrottu.) Minut huomattuaan hän heti riemuissaan riensi syliini.
— Rakas sir! — huudahti hän. — Mitä onnen sattumaa meidän on kiittäminen näin odottamattomasta käynnistä? Eno ja täti ihastuvat, saatuaan tietää, että tohtori Primrose on heidän vieraanansa.
Minun nimeni kuultuansa, vanha gentleman ja lady astuivat kohteliaasti minun luokseni, mitä herttaisimmin lausuen minut tervetulleeksi. Mutta myhähtää heidän täytyi väkisinkin, kuultuaan, mitenkä minä olin tänne vieraaksi joutunut. Poloinen hovimestari, jonka he ensi alussa näkyivät aikovan erottaa palveluksesta, sai kumminkin minun välitykselläni anteeksi.