Mr Arnold rouvinensa, tämän hovin isäntäväki, pyysivät nyt minua tekemään heille sen mielihyvän, että jäisin heidän luokseen muutamaksi päiväksi. Ja koska nyt heidän sisarentyttärensä, viehättävä holhokkini, jonka luonne oli muodostunut minun kasvattavan vaikutukseni alaisena, yhdistyi heidän pyyntöihinsä, niin minä suostuin.
Yöksi minut sijoitettiin upeaan huoneesen, ja jo aikaisin seuraavana aamuna miss Wilmot pyysi saada keskustella minun kanssani puutarhassa, joka oli laitettu uuden-aikaiseen asuun. Näytettyänsä minulle jonkun aikaa seudun ihanuuksia, hän kysäisi minulta, aivan kuin ohimennen vain, milloinka minä viimeksi olin saanut tietoja Yrjö pojastani.
— Voi, neiti hyvä! — huudahtin minä. Hän on ollut jo lähes kolme vuotta kotoa poissa, kertaakaan kirjoittamatta ystävilleen enempää kuin minullekaan. Missä hän on, en tiedä. Kenties en enää milloinkaan saa nähdä häntä enkä tuta onnea. Niin, armas neiti, emme me kukaties koskaan näe sellaisia hauskoja hetkiä, joita ennen aikaan vietimme meidän kotilieden ympärillä Wakefieldissa. Meidän pieni perheemme se hajoaa nyt nopein askelin. Köyhyys toi muutakin tullessaan kuin puutetta; se toi häpeätä ylitsemme.
Hyväsydäminen tyttö rupesi vetistelemään, minun kertomustani kuullessansa. Huomattuani hänet kovin hellätuntoiseksi, en kertonutkaan hänelle juurta jaksain meidän kärsimyksiämme. Lohdullista kumminkin minun oli nähdä, ett'ei aika ollut ensinkään muuttanut hänen tunteitansa, ja saada tietää hänen hyljänneen useampia kosioita siitä pitäin kuin me olimme siirtyneet pois hänen kotiseuduiltansa. Hän saattoi minua ylt'ympäri lavean puutarhan, osoittaen minulle lehtokujia ja lehtimajoja, ja samalla käyttäen jok'ainoata esinettä aiheena johonkin uuteen tiedusteluun pojastani.
Näin kului meiltä aamupuoli, kunnes kello alkoi soida, kutsuen meitä päivällisille. Siellä kohtasimme jo ennen mainitsemani vaeltavan näyttelijäseuran johtajan, joka oli tullut tarjoomaan pilettejä tän'iltaiseen näytelmään "Katuvainen kaunotar." Horation osaa oli siinä esittävä muuan nuori mies, joka ei vielä koskaan ollut lavalle astunut. Kovin lämpimästi näkyi johtaja kiittelevän tätä nuorta näyttelijää; ei sanonut tuntevansa ketään toista, josta olisi niin erinomaisia toiveita.
— Näyttelemisen taito, — huomautti hän, ei ole yhdessä päivässä opittu, mutta tämä nuori gentleman se näkyy olevan syntynyt näyttölavaa varten. Ääni, ulkomuoto, ryhti — verratonta kaikki tyyni. Sattumoisin me hänet löysimme matkan varrelta.
Tämä ilmoitus se kiihoitti joissain määrin meidän uteliaisuuttamme, ja naisten pyynnöstä minä suostuin seuraamaan heitä teatteriin, jonka virkaa tällä erää toimitti muuan lato. Koska se seura, jossa minä sinne saavuin, oli seudun arvokkain, niin otettiin meidät vastaan mitä suurimmalla kunnioituksella ja sijoitettiin etummaisille istuimille. Siinä me istuimme hetken aikaa, jotenkin maltittomina odotellen Horation esiintymistä.
Uusi näyttelijä astui vihdoin lavalle…
Lasten vanhemmat kuvailkoot mielessänsä, mitä minä tällä haavaa tunsin, nähdessäni tuossa näyttelijässä onnettoman poikani!
Hän oli juuri alkamaisillaan, mutta sattui samassa luomaan katseensa yleisöön ja huomasi miss Wilmotin ja minut, ja siinä hän seisoi, sanaakaan sanomatta, liikahtamatta. Näyttelijät kulissien takana, luullen pysäyksen syyksi luonnollista arkailemista, koettivat häntä rohkaista, mutta sen sijaan, että hänen olisi pitänyt jatkaa, hän purskahti itkemään ja astui näyttämöltä pois.