Kovia kohtauksia taaskin.
Huomis-aamu kun oli tähän vuoden-aikaan nähden erittäin lämmin, niin päätettiin syödä aamiainen kuusamomajassa. Siellä pyysin nuorempaa tytärtäni laulamaan, ja pian liittikin hän äänensä siihen konserttiin, mikä raikui puista ylt'ympärillä. Tässä majassa oli Olivia ensi kerran kohdannut viettelijänsä, ja jok'ainoa esine siinä oli omiansa lisäämään hänen tuskaansa. Mutta sellainen haikeamielisyys, joka heräjää henkiin entisistä mielihyvän aiheista tai sävelten soinnuista, se tyynnyttää sydämen eikä raasta sitä. Äitikin tunsi tässä tilaisuudessa suloista surumielisyyttä ja vuodatti kyyneleitä ja rakasti tytärtään kuin ennenkin.
— Kas niin, armas Olivia, — virkkoi hän, laulahan meille se murheellinen laulu, josta isä niin paljon pitää. Sofia on puolestaan jo laulanut meille. Laula, lapseni, vanhan isäsi mielihyviksi.
Olivia totteli ja esitti pienen laulunsa niin syvällä tunteellisuudella, että se liikutti minua.
Jos lempi johtais naisen harhaan,
Jos pettänyt mies hänet ois,
Oi mikä suistais surut silloin
Ja virheen pesis hältä pois?
Yks keino virheen voisi pestä
Ja häätää häpeän, ei muu:
Hän hautaan käy, ja miehen sydän
Se tuskiin tuimiin pakahtuu.
Viimeiset säkeet hän lauloi erittäin vienosti, surun sortamalla äänellä. Tuskin oli laulu loppunut, kun jonkun matkan päässä huomattiin mr Thornhillin vaunut. Me säpsähdimme kaikki, mutta varsinkin kohosi vanhimman tyttäreni tuska ylimmilleen. Välttääkseen näkemästä viettelijäänsä, hän kiirehti sisarensa kanssa sisään.
Parin minutin perästä mr Thornhill oli astunut vaunuistansa ja tuli minun luokseni — minä en ollut liikahtanutkaan paikaltani — ja tuttavallisesti kuin ennenkin kysyi, kuinka minä jaksan.
— Sir, — vastasin minä, — tämä julkeus todistaa vaan entistä enemmän, kuinka kehnomielinen mies te olette. Oli aika, jolloin minä olisin kurittanut teitä, joka olette niin häpeämätön, että rohkenette astua minun silmieni eteen. Mutta olkaa rauhassa: ikä on suistanut minun intohimoni, ja virkani estää niitä pääsemästä valtaan.
— No mutta, hyvä herra! — virkkoi hän. Te panette minut ihan hämmästymään. Minä en käsitä yhtään mitään. Eihän toki tyttärenne äskeinen huviretki minun kanssani liene mielestänne mitään rikollista laatua?
— Mene! — kiljaisin minä. — Sinä olet konna, halpa, kehno konna ja kauttaaltasi valhetta täynnä. Teidän kataluutenne suojelee teitä minun vihani vimmasta. Niin, sir, minä olen syntyisin sellaisesta suvusta, jossa tällaista ei olisi siedetty! Hetken himojen tähden olet sinä, kurja mies, syössyt erään ihmisparan ainaiseen onnettomuuteen ja häväissyt sen perheen, jolla ei ole maailmassa ollut mitään muuta onnen-osaa kuin kunniansa.