Tämän viittauksen kuultuaan, Moses poikani riensi samassa majataloon, jonne vanha herra oli jäänyt, riensi kertomaan hänelle juurta jaksain kaikki, mitä täällä oli tapahtunut.
Tällä välin oli squire huomannut olevansa ahtaalla kaikilta puolin. Hän näki, ett'ei tässä imartelulla ja teeskentelyllä enää niitäkään aikaan saa. Senvuoksi hän päätti astua avoimin kypärin vastustajainsa eteen. Ja niinpä hän, pannen pois kaiken hävyn, esiintyi julkeana, paatuneena konnana.
— Minä näen, — huudahti hän, — ett'ei minun ole toivomistakaan saada täällä oikeutta, mutta minä olen päättänyt saada sen. Tietäkää, sir, — virkkoi hän, kääntyen sir Williamiin, min'en enää aio olla teidän suosiostanne riippuvainen raukka; minä halveksin sitä. Kenkään ei saata riistää minun käsistäni miss Wilmotin omaisuutta, joka hänen isänsä toimeliaisuuden kautta on karttunut hyvinkin suureksi. Aviokontrahti ja säädös hänen myötäjäisistään on allekirjoitettu ja minun huostassani. Hänen omaisuutensa se on eikä hänen personansa, joka on saattanut minut toivomaan tätä avioliittoa, ja kun minulla on edellinen, niin ottakoon jälkimmäisen ken tahtoo.
Tämä oli tuntuva isku. Sir Williamin täytyi myöntää hänen vaatimuksensa oikeutetuiksi, sillä hän itse oli ollut mukana aviokontrahtia laadittaessa. Miss Wilmot, nähdessään omaisuutensa olevan ehdottomasti mennyttä, kääntyi poikani puoleen, kysäisten, onko hän omaisuutensa menetettyäänkin vielä yhtä rakas armaallensa.
— Omaisuuteni, — virkkoi hän — ei enää ole vallassani, mutta oma itseni kyllä vieläkin.
— Ja sehän, neiti, — vastasi hänen uskollinen lempijänsä, — sehän todella olikin kaikki, mitä teillä milloinkaan on ollut annettavana; min'en ainakaan ole millekään muulle arvoa pannut. Ja minä tunnustan, rakas Arabella, kaiken sen nimessä, mitä onneksi sanotaan, että teidän omaisuutenne kadottaminen tekee minut kaksin verroin onnelliseksi, siitä kun mun oma lemmittyni saa vakuutuksen minun vilpittömyydestäni.
Mr Wilmot tuli samassa. Hän näytti olevan sangen iloinen, että hänen tyttärensä vast'ikään oli välttänyt vaaran, ja suostui heti purkamaan aikeessa olleen avioliiton. Mutta kuultuaan, että hän samalla kadottaa omaisuutensa, se kun oli laillisella säädöksellä siirtynyt mr Thornhillille, hän harmistui sanomattomasti. Hän näki olevansa pakotettu tekemään rahoillaan rikkaaksi miehen, jolla itsellään ei ole mitäkään. Hän saattoi vielä sietää sen, että tämä mies on roisto, mutta jäädä ilman mitään korvausta tyttärensä omaisuudesta, se häntä myrkytti. Hän istuikin hetken aikaa, vaipuneena varsin tuskallisiin mietteisin, kunnes sir William kävi lievittämään hänen murhettansa.
— Minun täytyy tunnustaa, sir, — lausui hän, — ett'ei teidän nykyinen harminne ole minulle aivan vastenmielinen. Teidän liiallinen himonne kerätä omaisuutta on nyt saanut oikeanmukaisen rangaistuksen. Mutta vaikk'ei tyttärenne voikaan enää olla rikas, niin saattaa hän kumminkin olla tyytyväinen. Tässä nuori sotilas, joka on valmis ottamaan hänet ilman omaisuutta. He ovat kauan aikaa rakastaneet toisiansa, ja sen ystävyyden nojalla, jota tunnen nuoren herran isää kohtaan, olen minä puolestani oleva avullinen hänen pyrinnöissään. Heittäkää siis pois tuo kunnianhimo, joka teille pelkkää mieliharmia tuottaa, ja tyytykää siihen onneen, joka vaan odottaa teidän vastaan-ottoanne.
— Sir William, — vastasi vanha herra, en ole milloinkaan hänen toiveillensa esteitä eteenpannut enkä nytkään sitä tee. Jos hän yhä edelleen rakastaa tätä nuorta herraa, niin ottakoon hänet; minä suon sen sydämeni pohjasta. Onhan minulla, Jumalan kiitos, jonkun verran omaisuutta jäljellä vielä, ja teidän lupauksenne tekee sen yhäti suuremmaksi. Ja jos vaan tämä vanha ystävä tässä (hän tarkoitti minua) lupaa panna kuusituhatta puntaa tyttäreni varalle, siinä tapauksessa nimittäin, että hän joskus maailmassa omaisuutensa takaisin saa, niin minä tän'iltana ensimmäisenä liitän nuoret yhteen.
Koska nyt nuorten onni riippui minusta, niin minä kernaasti lupasin tehdä tuon vaaditun säädöksen, ja sehän ei ollut kovinkaan suurta auliutta sellaiselta, jolla oli niin vähän rikastumisen toiveita kuin minulla. Ja niinpä me nyt mielihyviksemme näimme nuorten riemuissaan rientävän toistensa syliin.