— Saada näin paljo suloa, — huudahti Yrjö, — kaikkien kovan onnen iskujen jälkeen… se on enemmän kuin olisin milloinkaan voinut toivoa! Saada kaikki, mikä hyvää on, niin monivuotisten kärsimysten perästä… eivät rohkeimmatkaan pyyteeni olisi voineet kohota niin korkealle!
— Niin, armas Yrjö, — virkkoi hänen herttainen morsiamensa, — ottakoon tuo kurja mies omaisuuteni kaiken; jos sinä vaan olet ilman sitäkin onnellinen, niin olen minä myös. Oi mikä vaihdos: kehnoimman miehen sijaan miehistä parhain ja armain! Nauttikoon hän vaan omaisuudestamme; minä olen nyt köyhänäkin onnellinen.
— Ja minä, — virkkoi squire pilkallisella virnistyksellä, — minä lupaan onnekseni nauttia kaikkea sitä, minkä te ylenkatsotte.
— Malttakaas, malttakaas, sir! — huudahti Jenkinson. — On tässä solmussa vielä toinenkin mutka. Ja mitä ladyn omaisuuteen tulee, sir, niin siitä te ette saa ropoakaan. Sallikaas, armollinen herra, lisäsi hän, kääntyen sir Williamiin, — saattaakos squire saada ladyn omaisuuden, vaikka olisi naimisissa toisen kanssa?
— Mikä typerä kysymys? — vastasi baronetti.
— Tietysti ei.
— Mieleni on paha, — virkkoi Jenkinson, sillä koska me tämän gentlemanin kanssa olemme olleet vanhastaan veijarikumppanuksia, niin on minussa hiukan ystävyyttä häntä kohtaan. Mutta niin paljon kuin hänestä tykännenkään, täytyy minun sanoa, ett'ei tuo aviokontrahti maksa hölynpölyäkään, sillä hän on jo ennestään naimisissa.
— Sinä valehtelet, roisto! — huudahti squire, raivostuneena moisesta syytöksestä. — Min'en ole ollut laillisessa avioliitossa kenenkään kanssa.
— Olette niinkin, älkää panko pahaksi, herra! — vastasi toinen. — Ja toivoakseni tekin puolestanne olette kiitollinen vanhalle, rehelliselle Jenkinsonillenne, joka tuo teille emäntänne tänne. Jos arvoisa seura suvaitsee hetkeksi hillitä uteliaisuuttaan, niin saadaan nähdä.
Näin sanottuaan hän pyörähti pois nopeasti kuin konsanaankin. Me emme osanneet aavistaakaan, mikä miehellä mielessä.