Tuosta on nyt suru suuri Maijassa, Itseksensä pyytää kävellä,
Pyhän emon kuvan eessä kumartaa, Pyhiä hän etsii itkulla.
Ja hän saapi taivahasta turvoa, Kynttilätä suurta luoksensa,
Joka oli elämänsä ystävä, Henkyessä on nyt luonansa;
Päivällä hän päänsä päällä olelee, Yöllä nukkunutta varjelee.
Ja nyt pyhän Kerubinsa nojassa Maija käypi sangen kaunisna:
Askaretta teeskelevi nerona, Hyvissä on töissä väkevä,
Sairahia hoitelee hän hyvänä, Surulle hän saattaa lohdetta,
Pikkuisia lapsia hän oppettaa, Köyhille hän kantaa almuja.
Ja niin siitä päivä päivin kaunenee, Katsantonsa yhä ylenee,