Odotin kärsivällisesti. Sisällä vilahti valo, kohottauduin hieman ja vilkaisin sisään. Näin vain tumman haahmon, en muuta, ja samalla valokin sammui.
Koetin varovasti ikkunaa, tai oikeastaan ovea, sillä se oli molempia, mutta muistin samalla, että olin sulkenut sen sisältä. Tätä kautta oli minun niin ollen mahdotonta tunkeutua sisään.
Pudottauduin hiljaa tikkaille ja laskeuduin maahan. Yöllinen seikkailu alkoi kiihoittaa mieltäni. Mies oli nyt satimessa, ikkunasta hän ei pääsisi pakenemaan, ja ovelle aioin minä itse asettua.
Pujahdin hotellin eteiseen ja parilla sanalla selitin ovenvartijalle tilanteen. Tämä hämmästyi ja hätääntyi tavattomasti, hotellin maine oli vaarassa ja sen sellaista, mutta koetin rauhoittaa ja lupasin hoitaa kaikki hiljaisuudessa. Parissa hetkessä hankki ovenvartija minulle kolme tukevaa ja tanakkaa hotellirenkiä. Asetin heistä kaksi ulos ikkunan alle, ja itse kolmannen kanssa hiivin huoneeni ovelle, jonka kahden puolen me jäimme väijymään. En uskaltanut tunkeutua lukittuun ja pimeään huoneeseen. Roisto käyttäisi epäilemättä asetta ja halusin sentään hieman kunniakkaampaa kuolemaa.
Väijyimme kärsivällisesti ehkä noin neljännestunnin, kunnes vihdoin kuulimme avaimen kiertyvän lukossa. Roisto aikoi tulla ulos.
Hän avasi oven äärimmäisen varovasti ja vilkaisi ympärilleen, mutta me olimme painautuneet seinään kiinni, niin ettei meitä huomattu. Mies pujahti kokonaan käytävään ja samalla hetkellä annoin merkin rengille. Hän hyökkäsi roiston kimppuun arvelematta ja ennenkuin ehdin huutaa edes käsiä ylös, oli roisto maassa pitkin pituuttaan.
Katsoin vankiani, jonka kasvot olivat vääristyneet ankarasta heitosta ja tunsin hänet. Hän oli yksi niistä kolmesta, jotka olimme yllättäneet juutalaiskorttelissa.
"Kas niin, sisään nyt!" komensin ja avasin oven huoneeseen. Renki talutti miehen sisään ja vartioi häntä kuin lohikäärme kuninkaantytärtä. Avasin parvekkeelle vievän oven ja kutsuin vartijat alhaalta pois. Kun he olivat tulleet huoneeseen, aloitin kuulustelun. Vanki osoitti niin ilmeisiä hermostumisen merkkejä, että minua nauratti. Juutalaiskorttelissa ei sellaisesta ollut jälkeäkään.
"No, mikä sinut tänne toi?" kysyin hiukan pilkallisesti.
Mies ei vastannut. Hänen katseensa osoitti vaivautumista, mitä en ollenkaan ihmetellyt rengin otteesta päättäen.