Lähdimme kiipeämään ylemmäksi, noin kolmesataa metriä korkeammalle olevalle Czarny Stav-järvelle, mistä huimaava vuoripuro laski kohisten "Merensilmään", Morskie Okoon.
"Tämä on oikeaa seikkailua!" huudahti Laura keikkuen vaarallisen huolettomasti kapealla paadella ammottavan kuilun reunalla.
"Onpa vain. Luulen, että muut seikkailut saavat nyt jäädä. Jos pidät luontosi, niin riittää minulle terveellistä, eikä aina niin vaaratontakaan seikkailua koko loppuijäkseni."
Laura hyppäsi syliini tuolta paadelta ja Edit käänsi päänsä hienotunteisesti syrjään. Hän olikin koko päivän tuijottanut meitä, ensin itkenyt, sitten nauranut, ja lopuksi ollut rajattoman ihmeissään.
"Mutta tehän olette riidelleet koko matkan", sanoi hän ymmällään.
"Ja aiomme edelleenkin riidellä", pisti Laura, "ellei Taksi (taas tuli vanha nimi) muuta rutivanhoillisia mielipiteitään. Ja luulenpa melkein, ettei muuta."
Mutta Edit nautti tapahtumasta. Se oli hänestä niin "pikantti".
End of Project Gutenberg's Kahden reportterin seikkailut, by Niilo Pärnänen