Kun palasin kasinolle, otti seurue minut vastaan hieman pilkallisesti. Olinkin viipynyt melkoisen ajan. Ojensin naisille päällystakit ja sytytin savukkeen.
"Taisit nukahtaa", virkkoi Laura.
"En, vaan laitoin sinulle vuoteen hiukan mukavammaksi", vastasin huolettomasti. "Poistin helvetinkoneen."
Kerroin heille seikkailuni. Se nauratti jälkeenpäin, mutta minua ei naurattanut, ajatellessani mahdollisuutta, etten olisi huomannut valoa tai etten olisi lähtenyt hotelliin.
Sinä iltana selvitin paljon, myöskin syyn kenraalin "kääntymiseen".
"Niin, katsokaas, syy on selvä ja yksinkertainen. Appiukkoni on kuolemaisillaan. Saan häneltä suuren perinnön. Saadakseni sen ja voidakseni nauttia siitä täytyy minun olla kunniallisen henkilön kirjoissa. Siinä koko juttu. Minun luonnollani ja taipumuksillani voi olla vain rikkaana täysin kunniallinen. Sellaisiakin ihmisiä on."
Mutta paljon suurempi selvitys tapahtui kuitenkin myöhemmin samana yönä. Todistajina olivat vain tummat vuoret ja loistavat tähdet. Minä jatkoin siitä, mihin Tyniecissa olin lopettanut ja — onnistuin.
Minulle ei maatamennessäni edes tupakka maistunut.
Olin liian onnellinen.
Seuraavana päivänä teimme ihanan automatkan kauas vuoristoon, kuuluisalle "Morskie Oko"-nimiselle alppijärvelle keskelle korkeita alppeja. Järven terässininen ja vihreä vesi viehätti kyllä silmääni, mutta oli jotakin, mikä viehätti vielä enemmän.