"Et petä minua", sanoin kylmästi. "Sano heti, mitä teit täällä?"
Mies katsoi avuttomana ympärilleen. Ja avuton hän olikin. Hänen vierellään seisoi kolme tanakkaa renkiä ja minä leikittelin revolverini kanssa. Mutta vieläkään hän ei taipunut, vaikka hermostuminen alkoi minua suorastaan oudostuttaa. Kuinka ollakaan, livahti hänen katseensa kuin varkain pesupöytää kohti ja hän vavahti.
Kaamea ajatus tuli mieleeni, kun samassa hetkessä hypähdin pesukaapin luo ja avasin sen. Huudahdin sekä ilosta että raivosta:
Takana oli pieni läkkipeltinen astia, mistä kulki kaksi lankaa sähköjohtoihin. Vuoteeni viereen oli asetettu helvetinkone ja tämä lisämukavuus olisi kaikesta päättäen toimittanut minut yöllä toiseen, joko parempaan tai pahempaan maailmaan. Kiskaisin langat poikki ja upotin turmiontuojan pesukannuun.
Se vaara oli kuitenkin ohi.
Mies lysähti kokoon. Hän tiesi nyt, ettei häntä mikään pelastaisi. Mutta en pysähtynyt tähän. Tutkin koko huoneen, mutta yhteen koneeseen oli tyydytty.
"Kaksi huonetta vielä!" kuiskasi mies ja osoitti käytävään. Noilla sanoillaan hän pelasti henkensä. Nuolena syöksyin käytävään. Lauran ja Editin sekä kenraalin huoneissa oli siis samat panokset. Mies ei valehdellut, mutta kymmenen minuutin kuluttua oli ne tehty vaarattomiksi.
Nyt saatoin hengittää rauhallisesti. Tiesin, mikä ja miksi vaara meitä uhkasi, ja voin nyt vastustaa sitä. Vaikka sitä ei enää tarvittukaan.
Huoneeseeni tultuani tuli sinne myöskin hotellipoika ja ojensi minulle sähkösanoman. Se oli Jozef Gurnickilta:
"Juutalaispuvusta löydetty nimiluettelo ja toimintasuunnitelma.
Toinenkin murhayritys ehkäisty Lembergissä. Useimmat vangittu.
Varokaa, sillä teitä seuraa mies. Salapoliisit tulevat, joilla
on tuntomerkit."