Kiukuttavan pahanenteinen revolveri heilahti ja ennenpitkää löysi koko karnevaaliseurue itsensä merestä, kellumasta lämpimässä vedessä pelastusrenkaiden varassa. Madame Pirard ja mademoiselle Volkovskaja eivät näyttäneet olevan millään koko seikkailusta, se oli heistä vain hurmaava poikkeus jokapäiväisyydestä, mutta Jozef Gurnicki ja kenraali, jotka ehtimiseen syljeskelivät suolaista vettä suustaan, olivat kiukkuisia. Kiukku ei kuitenkaan auttanut, vene rosvoineen häipyi hämärään ja oli selvä, että rantaa kohti täytyi alkaa ponnistella.
On onni, ajatteli Jozef Gurnicki, ettei Itämeressä ole haikaloja, muuten tämä uimamatka olisi monta vertaa epämiellyttävämpi. He uivat kaikki neljä rantaa kohti, hitaasti ja vaivaloisesti, sillä pelastusrenkaat hidastuttivat kulkua, mutta kukaan ei uskaltanut irroittaa kättään niistä.
Viimein alkoi kuulua jyskytystä, hämärästä sukelsi esiin jotakin mustaa ja kuin yhdestä suusta kajahuttivat "haaksirikkoiset" avunpyyntönsä. Musta läheni ja he saattoivat huomata sen moottoriveneeksi. He olivat pelastetut, mutta Jozef Gurnickin paperi oli kadonnut.
Se oli tärkeä paperi ja sen katoamista ajatellessaan tunsi Jozef
Gurnicki kuumenevansa vilpoisessa vedessäkin.
Minä olen tunteellinen ihminen, mutta nähdessäni ja tuntiessani kenraali Nagelkopfin ja Jozef Gurnickin kauniine seuralaisineen ajelehtimassa meressä pelastusrenkaiden varassa, surkean ja avuttoman näköisinä, en voinut pidättää nauruani. Luulen, ettei Laurakaan voinut sitä tehdä, mutta Editin mielestä kaikki oli epäonnistunutta, ja mikä pahempi, varsin sopimatonta pilaa. Mutta hänen täytyi tyytyä kohtaloonsa, s.o. istumaan vettä tippuvien, mutta kaikesta huolimatta virkeitten madame Pirardin ja mademoiselle Volkovskajan vieressä, samaan aikaan kun minä sain puolelleni molemmat herrasmiehet.
Alkoi tulla ilta, merituuli puhalsi raittiina, varmastikin aivan liian raittiina haaksirikkoisten mielestä, jotka vedestä nostettuina värjöttelivät uimapuvuissaan varsin humoristisen näköisinä. Veneessä ei ollut mitään vaatteita eikä peitteitä, yhtä vähän kuin itsellämmekään, niin ettemme voineet auttaa.
Kun Jozef Gurnicki oli saanut puhalletuksi suustaan enimmän suolaveden, ryhtyi hän kiroilemaan tavalla ja nopeudella, jota en olisi luullut tapaavani diplomaatissa. Pieni vilkas mies aivan hytisi kiukusta ja raivosta. Sain hyvin katkonaisen kuvauksen tapauksesta, mustapintaisesta miehestä revolvereineen, rosvouksineen, uimapukuineen ja pelastusrenkaineen. Madame Pirard nauroi, niin että valkeat hampaat näkyivät, mutta mykistyi sitten katseesta, jonka kenraali loi häneen.
"Olette siis menettäneet kaikki, mitä teillä oli mukananne?" kysyi
Laura.
"Kaikki, ja vastalahjaksi olemme saaneet nämä uimapuvut", raivosi puolalainen. "Tosin rosvo lupasi lähettää vaatteemme hotelliin, mutta rosvojen ja ryssien lupauksiin en luota."
Moottori kiiti eteenpäin hyvää vauhtia, vaikka olikin kaksinkertaisessa lastissa. Jozef Gurnicki vilkasi olemustaan ja minä näin, että hän hätkähti. Hän punastui, niinkuin vain todellinen diplomaatti voi punastua, kun huomaa rikkoneensa etikettiä vastaan. "Pardon, hyvät naiset ja herrat! En todellakaan ole seurustelupuvussa, yhtä vähän kuin vielä oikein hallitsen hermojanikaan. En ole tottunut uimaan, ja tämä uimamatka minusta oli ilkein puoli seikkailussamme."