Matvei Matvejevitshia väsytti seisominen, mutta hän ei kunnioituksesta uskaltanut lähteä sivuhuoneeseen istumaan, särkyneet illallishaaveet myllersivät hänen mieltään ja tietoisuus auttamattoman tyhjästä lompakosta teki Matvei Matvejevitshista ehdottoman pessimistin. Jonkinlaista tuskallista mielihyvää tuotti hänelle kuitenkin tunne siitä, että hän oli marttyyri, että hän taisteli ja kärsi ruhtinaansa puolesta, ja slaavilaisen alistuvaisesti hän paisutteli tuota mieleenjohtumaa.
Matvei Matvejevitshin pulleahkot, hyväntahtoiset kasvot alkoivat punoittaa, hänen lyhyet lihavat sormensa takertuivat lujemmin tuolinnojaan ja pakostakin täytyi hänen vähänväliä vaihtaa jalkaa. Ruhtinas pelasi häiriintymättömästi. Hän näytti unohtaneen kaiken muun ja vajonneen kokonaan tarkkaamaan roulette-pyörän liikettä. Hänen kalpeahkot kasvonsa ilmaisivat väsymystä ja kyllästymistä, tummat silmät olivat puoliummessa ja naisellinen käsi hypisteli pelimarkkoja.
Niin jatkui peli tuntikausia. Matvei Matvejevitsh tunsi vajoavansa jonnekin syvälle ja kauas, hänen tajuntansa ohi livahti kuin varkain iloisia, meluisia kuvia entisestä Pietarista laskiaisineen, Pariisista, Rivieralta, tanssiaisista, päivällisistä, juhlista, paraateista, mutta voimakkaimpana, kiihoittavimpana kalvoi hänen mieltään muisto mustasta, suurirakeisesta kaviaarista, eräästä hänen mieliviinistään ja joistakin muista samansuuntaisista pöytäiloista. Matvei Matvejevitsh huokasi syvään, hänenkin maatilallaan oli nyt sanomalehtitietojen mukaan perustettu kommunistinen osuusviljelys, jonka komisariona oli hänen entinen sikopaimenensa.
Ja nyt hän oli täällä, kirotussa Danzigissa, yhdessä Ivan Ivanovitshin kanssa, ja huokaili haihtuneen illallishaaveen takia…
Häikäisevä kirkkaus tulvahti pelisaliin, kun virkailija vetäsi raskaat samettiset ikkunaverhot syrjään ja auringon sokaiseva valo pääsi vapaasti sisään. Biljoonat tomuhiukkaset sädehtivät sen vuossa, marmoripylväät kiilsivät lukemattomin värivivahduksin ja pöytien vihreä verka aivankuin elostui. Oli jo aamu, pelisalin ilma oli raskasta ja tukahuttavaa, sininen tupakansavu leijaili paksuina pilvinä ja croupier ja tarkastaja istuivat valjuina ja väsyneinä istuimillaan.
Ivan Ivanovitsh pelasi vielä ja Matvei Matvejevitsh tajusi istuvansa hänen vieressään. Roulette pyöri, mutta pysähtyi yhtä säännöllisesti kuin aikaisemminkin aina väärälle numerolle, ja pelimarkat — viimeiset — soluivat suuriruhtinaan käden ulottuvilta croupierin huostaan. Matvei Matvejevitsh ei enää tajunnut ajan kulumista, hän tunsi vastustamatonta, raivostuttavan voimakasta unen tarvetta, eikä mikään mahti voinut pitää hänen silmiään avoinna.
Viimein ruhtinas nousi ja tuskin huomattava ilon ja tyytyväisyyden hymy kirkasti croupierin kalpeat kasvot.
"Matvei Matvejevitsh, lähtekäämme aamiaiselle!"
Sanoilla oli ihmeellinen vaikutus ent. salaneuvokseen. Hän avasi silmänsä ja jaksoi ne pitää auki, hän jaksoi nousta ylös ja seurata ruhtinasta marmoriportaita alas ja sitten puutarhaan. Hm, lempo vieköön, ruhtinas oli sittenkin voittanut, ja jos illallinen olikin lopullisesti vaitiololla sivuutettu, ei aamiaista mitenkään sopinut halveksia.
Ivan Ivanovitsh hengitti raikasta aamuilmaa ja haisteli mereltä puhaltavaa tuulta.