Ei kulunut puolta tuntiakaan ennenkuin ovelle koputettiin ja Jozef
Gurnicki astui sisään.
"Missä te olette ollut koko päivän?" Puolalainen paloi uteliaisuudesta ja jännityksestä.
"Kenraali Amos Aron Nagelkopfin huoneessa sängyn alla."
"Todellako?"
"Aivan varmasti, ja todistukseksi siitä voin antaa tämän", sanoin ojentaen hänelle tuon tärkeän paperin. Puolalainen tuli aivan suunniltaan ilosta ja ennenkuin kerkesin edes aavistaa, oli hän kietonut kätensä kaulani ympäri ja moiskauttanut minua molemmille poskille. Kukin tavallaan, ajattelin vain, ja suuteleminenhan kuuluu puolalaisiin tapoihin niinkuin nenänhierominen kiinalaisiin.
"Kertokaa, kertokaa!" ja puolalainen heittäytyi nojatuoliin. "Tehän olette kuin Scherlock Holmes!"
Minun täytyi nauraa ja nauraminen teki minulle hyvää vuoteen alla makaamisen jälkeen.
"Ennenkuin kerron", sanoin, "kuvailkaapa minulle, minkälainen kohtaus teille sattui Helan niemellä?"
Puolalainen nauroi hiukan harmistuneesti.
"Olimme ehtineet juuri niemen toiselle rannalle, meren puoleiselle, ja sitä pitkin kävellessämme huomasin hiekalla erään pensaan varjossa istumassa kaksi henkilöä. Samalla myöskin madame Nagelkopf huomasi heidät ja päästi huudon, mikä varmasti kuului kylään saakka. Istujat olivat madame Pirard ja kenraali. En tahdo kuvata, mitä seurasi. Lopputulos oli joka tapauksessa, että seura vaihtui, madame otti kenraalinsa ja minä madame Pirardin. Tiesittekö te, että kenraali oli mennyt Helaan?"