Kenraali nauroi ääneensä.
"Sellainen mahdollisuus on olemassa, mutta epäilen kuitenkin uskallustanne. Ja otaksun myöskin, että käsitätte, ettei kuolleelta ihmiseltä saa mitään tietoja."
Ei, minun täytyi muuttaa taktiikkaani. Voimakeinot tuskin auttaisivat.
"Paljonko tahdotte tuosta tiedosta?" kysyin kursailematta. Kenraali silmäsi minua hiukan hämmästyneenä enkä sitä ihmetellytkään. Hänellä ei kai vieläkään ollut mitään aavistusta seikkailustani hänen sänkynsä alla, ja niin ollen täysi syy ihmetellä, mitenkä saatoin yleensä näistä asioista niin paljon ja niin tarkoin tietää. Juuri epätietoisuus tästä lujitti asemaani.
"Sataviisikymmentätuhatta!" Kenraali napsautti sormiaan.
Minä aloin tuntea raivoa. Aika kului hukkaan keskustellessa.
"Ei hyvä kenraali, niin paljon en maksa. Se olisi kolme kertaa enemmän kuin bolshevikit teille maksavat. Te annatte sen tiedon ilmaiseksi."
"Tosiaankin?" Kenraalin ääni kuulosti väsyneen ivalliselta.
"Kyllä!" vakuutin lujasti ja kaivoin vasemmalla kädelläni taskustani valokuvan. Onnittelin itseäni, että joskus olin tullut innostuneeksi amatöörivalokuvaukseen.
"Ellette viiden minuutin kuluttua ilmoita minulle vaadittua tietoa ja ehdottoman oikein, lähetän tämän valokuvan arvoisalle puolisollenne yksityiskohtaisen selostuksen mukana."