Ymmärsin, mistä kenraalin äkillinen rohkeus oli lähtöisin: innoissani en ollut huomannut ottaa revolveristani varmistinta, minkä huomattuaan kenraali uskaltautui riistämään aseeni kädestäni. Olin todellakin ollut aasi.
"Nouskaa ja astukaa edeltä tuonne alkooviin!"
Tottelin.
"Istuutukaa tuohon tuolille!"
Istuuduin tukevalle tammituolille ja ennenkuin osasin edes aavistaa kohtaloani, tunsin lujan köyden kiertyvän käsieni ympäri, se vedettiin taakse ja muutaman minuutin kuluttua oli minut ensiluokkaisesti sidottu tuoliin, kädet tuolinselustaan takana.
"Toivoakseni ette huuda, mutta en voi olla siitä varma ja siksi pidän siitäkin puolesta huolen."
Kenraali sitoi kohteliaasti, mutta lujasti pyyheliinan suuni eteen. Olin nyt jotenkin vaaraton vihollinen. Kenraali tutki taskuni, mutta ei löytänyt mitään mainittavaa. Kaikki paperini olin jättänyt omaan huoneeseeni ja olin mielissäni varovaisuudestani.
Varmistauduttuaan minun kykenemättömyydestäni häiritsemään hänen toimintaansa kenraali nopeasti pakkasi matkalaukkunsa, soitti palvelijaa ja antoi tämän kantaa matkalaukut alas. Istuin alkoovissa eikä palvelija mitään aavistanut, kun ei mitään nähnytkään.
"Kas niin, näkemiin sitten!" kuiskasi kenraali korvaani ja poistui nopeasti.
Mietin hieman asemaani. Kapteeni tulisi pian. Hän tiesi, kenen luokse olin mennyt ja ellei minua näkyisi sovittuna aikana, hän tietenkin tulisi minua etsimään. Hänelle sanottaisiin, että kenraali oli jo lähtenyt. Hän tulisi huoneeseen, mutta ei näkisi mitään. Oli epäiltävää, pistäisikö hänen mieleensä vilkaista alkooviin. Suunnitelmani toteuttaminen voisi viivästyä, etenkin kun kenraali oli vapaana. Häneen nähden tosin otaksuin, että hän kiirehtisi mahdollisimman pian karistamaan Vilnan tomut jaloistaan. Mutta kuitenkin, en voinut jäädä odottamaan. Käsiäni ja jalkojani en voinut vapauttaa. Muistin heti puhelimen. Olinhan Danzigissa ollut samanlaisessa tilanteessa. Mutta side suuni edessä ehkäisisi puhelinkeskustelun. Koetin irroittaa siteen ja sain pääni painetuksi terävää sängynsärmää vastaan. Painoin voimakkaasti kasvojani särmää vastaan ja työnsin. Todellakin, side liukui hiukan alaspäin. Jatkoin ponnistuksiani hellittämättä ja kymmenen minuutin kuluttua olin saanut siteen työnnetyksi kaulalleni.