Viimein hän teki päätöksen ja alkoi odottaa vain tilaisuutta sen toteuttamiseen.
Juna kiiti eteenpäin. Hoper katsoi kelloa ja junataulukkoa. Pian oltaisiin asemalla. Silloin oli ryhdyttävä työhön.
Mahtavasti kohisten vieri pikajuna asemasillan ääreen. Hoper hyppäsi ulos, jääden kävelemään junan viereen. Kun lähdettiin uudelleen liikkeelle, nousi hän kylmäverisesti siihen vaunuun, jossa tohtori oli. Osastossa ei ollut kuin kolme henkeä, tohtori neljäntenä. Matkustajat kyllä loivat uteliaan silmäyksen tulijaan, mutta Hoper kävi rauhallisesti ja välinpitämättömästi istumaan toisen ikkunan ääreen, vetäen sanomalehden taskustaan ja syventyen sitä lukemaan. Vaunussa vallitsi unettava hiljaisuus, ja pikajuna vyöryi halki iltapimenevien tasankojen.
Hoper tarkasti salavihkaa matkustajia. Ne olivat kaikesta päättäen liikemiehiä, Ja kelläpä muulla nyt olisikaan ollut asiaa matkustaa villiin länteen. Tohtori istui kyyristyneenä nurkkaansa, hakien aikakausjulkaisua, ja näytti olevan täydellisesti välinpitämätön ympäristöstään.
Hoper päätti aloittaa. Hän naputti istuimeen sormillaan, silmäten samalla tohtoria. Hän saattoi selvästi huomata, kuinka tämä säpsähti. Mitään vastamerkkiä ei tämä kuitenkaan tehnyt.
Hoper naputti uudelleen ja asetti sitten kätensä määrättyyn asentoon. Tohtori ei tehnyt liikettäkään. Ameriikkalainen puri huultaan harmista. Tohtori ilmeisestikin pelkäsi eikä uskaltanut ilmaista itseään. Hoper hymyili itsekseen katkerasti. Bolsheviikki oli pakoitettava tulemaan ulos kuorestaan.
Salapoliisi otti savukkeen taskustaan, aikoen sen sytyttää, mutta ei ollut löytävinään tulitikkuja. Hän katseli hetkisen neuvottomana ympärilleen, mutta kääntyi sitten tohtorin puoleen ja lausui kohteliaasti hiljaa kuiskaten:
"Saanko luvan pyytää tulta, tohtori Ralphston!"
Hoper katseli kiinteästi uhriinsa. Tohtori hillitsi itsensä vaivoin.
Hänen ilmeestään kuvastui pelko ja salattu viha.
"Olkaa hyvä, tässä on tulitikkuja, mutta te olette erehtynyt nimestäni", puhui tohtori nopeasti.