"Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olemme perillä. Meidän on meneteltävä seuraavasti: Te menette ystävänne kanssa hotelliin. Minä seuraan Hoperia ja tohtoria, koska ameriikkalainen ystävämme ei voi poistua tohtorin luota. Kun tohtori on asettunut jonnekin ja minä saanut ilmoitetuksi Hoperille osoitteemme, palaan hotelliin."
Ystävykset suostuivat ehdotettuun työnjakoon, koska vain Cotter oli tohtorille tuntematon.
"Mutta meidän on myöskin otettava selvä laivan lähdöstä. Minä lähden satamaan ja tilaan meille hyttipaikat hyvissä ajoin. Aikataulun mukaan lähtisi laiva kolmisen tunnin kuluttua, mutta nykyisinä aikoina se ei liene niin varmaa. Kivinen saa marssia hotelliin."
"Hyvä on!" tuumi sanomalehtimies viekkaasti, ajatellen kunnollista illallista. Kivinen oli kohtuullinen stoalainen, mutta hän oli myöskin kohtuullinen epikurealainen ja hyvällä tuulellaan ollessa olikin hänen tapanaan sanoa, että hän oli kyennyt, jos kukaan, sovittamaan nuo toisilleen varsin vastakkaiset oppisuunnat hedelmälliseksi ja sopusuhtaiseksi kokonaisuudeksi.
Juna vieri asemasillan viereen ja englantilainen salapoliisi hyppäsi ensimäisenä ulos, rientäen sen vaunun luo, jossa tiesi Hoperin ja tohtorin olevan, suomalaisten erotessa omille teilleen. Tohtori ilmestyikin vaunusta Hoperin seuraamana. He nousivat autoon, Cotter seuraavaan, ja niin lähdettiin liikkeelle pitkin San Franciscon upeita katuja Hob Hilliin, kaupungin hienoimpaan osaan. Tohtori vältti proletaarikortteleita sekä vastenmielisyydestä että turvallisuuden vuoksi, sillä varsinaista bolsheviikkiagitaattoria ei epäilty hienoimmissa piireissä mahdolliseksi.
Tohtorin auto pysähtyi muutaman ensiluokan hotellin luo ja matkailijat hyppäsivät ulos. Cotter teki samoin jonkun matkan päässä, astuen niinikään hotelliin. Tohtori ja hänen seuralaisensa olivat poistuneet yläkertaan, kuten Cotter sai kuulla tarjoilijalta. Täytyi odottaa, sillä Hoperin tapaaminen oli välttämätöntä.
Tultuaan hotellihuoneeseen loi Hoper halveksivan silmäyksen ympärilleen ja tokaisi:
"Sietämätöntä, kuinka yksitoikkoista! Aivan sama sisustus kuin pari kuukautta sitten! Mutta täytynee tyytyä", lisäsi hän teeskennellyt alistuvaisella äänellä.
Hoperin omaksuma sävy oli osoittautunut oivalliseksi seurustellessa tohtorin kanssa. Häneen pystyi vain häikäilemättömyys ja suoranainen röyhkeys, mutta samalla oli edullista näytellä tyhmää narria, jolloin tohtori voi paljastaa itsensä. Hoper oli jatkanut osansa näyttelemistä junamatkan aikana, varoen vain, ettei röyhkeys mennyt kokonaan yli rajojen ja ettei tyhmyys ollut liiaksi tyhmää, sillä tohtori oli vaarallinen vastapelaaja, sen aavisti Hoper.
Salapoliisi ei ollut saanut kertaakaan tavatuksi ystävyksiä, mutta kun hän oli esiintynyt tohtorin seurassa, olivat ystävykset huomanneet kepposensa onnistuneeksi. Nyt täytyi kuitenkin saada tavata kaikkia ja neuvotella. Hoper oli varma, että tohtori matkustaisi höyrylaivalla Jokohamaan. Ameriikkalainen hymyili itsekseen, kun hän muisteli, että tohtori oli paljastanut itsensä puhuessaan matkustamisesta Tokioon. Mitä tekemistä oli tohtorilla Tokiossa? Se ei ollut edes matkan varrella. Siinä piili jotakin!