9.
Ameriikkalainen osaa käyttää kunkin maan oloja omiin tarkoituksiinsa.
Valtamerilaivalla palasi elämä jälleen rauhalliseen uomaansa, kun vikaantunut peräsin saatiin korjatuksi. Myrsky taukosi sitten yhtä äkkiä kuin se oli alkanutkin.
Koskela pysytteli loppumatkan hytissään, sillä matkustajat tekivät kaikkensa, saadakseen selville miehen, joka oli heidät pelastanut varmasta kuolemasta. Jos Koskelalla lie ollut kunnianhimoa, ei se kuitenkaan ilmennyt millään tavalla, sillä suosionosoitusten esineeksi joutuminen olisi tietänyt jotenkin varmaa ilmituloa. Matkustajat arvailivat sinne tänne, mutta vaikka useat olivat nähneetkin jääkärin, eivät he häntä tunteneet oudossa valaistuksessa ja kammottavassa tilanteessa. Ystävykset säilyivät niin ollen ilmitulolta.
* * * * *
Kun sitten oli saavuttu Jokohamaan, ilmoitettiin matkustajille, että laiva viipyy muutamia päiviä, ennenkuin matkaa jatketaan. Ystävykset olivat olleet tästä selvillä jo alunpitäin.
Tohtori selvisi passeineen Japanin kamaralle ja Hoper samoin. Ameriikkalainen oli tehnyt sen huomattavan keksinnön, ettei tohtori valmistanut passeja, vaan hänellä oli niitä suurehko valikoima. Ne olivat nähtävästi painetut Tukholmassa, — ja sikäläinen "passitoimisto" oli nyt vaaraton.
Tohtori riensi suoraan laivalta rautatieasemalle, ostaen lipun Tokioon. Hoper seurasi mukana, välittämättä vähääkään niistä kiukkuisista silmäyksistä, joita tohtori häneen vilkui. Tokioon saavuttuaan tohtori ajoi, ei eurooppalaiseen hotelliin, kuten Hoper oli odottanut, vaan muutamaan japanilaiseen. Hotelli oli pitkä, matala, paperista ja bamburuo'osta kyhätty rakennus, joka oli jaettu pieniin huoneisiin. Tohtori vuokrasi itselleen yhden ja Hoperille toisen.
Ameriikkalainen pudisteli päätään, sillä hän ei pitänyt tämäntapaisista syrjäisistä asuinpaikoista, ei ainakaan sellaisessa seurassa. Mutta ei auttanut katua, varovaisuutta oli vain noudatettava.
Hän heittihe makaamaan lattialle levitetyille matoille ja sytytti savukkeen. Tohtori kuului liikehtivän huoneessaan.