Muutaman hetken kuluttua tohtori astui sisään toisessa puvussa, jossa ei ollut jälkeäkään mistään hienostuksesta. Hän veti oven kiinni jälkeensä.
"Tahdon ilmoittaa, mr. Fartmann, että lähden nyt asioilleni. Ja te ette saa seurata minua millään ehdolla. Jos te kerran olette vallankumouksellinen, niin te myös tiedätte, ettei jokainen saa olla kaikessa mukana. Minä palaan muutamien tuntien kuluttua tänne. Suljen tämän oven ja sinetöin sen omalla tavallani. Jos sinetti on rikottu palatessani, niin minulla on kyllä omat keinoni tehdä teidät vaarattomaksi. Ymmärrättekö?"
Hoper nyökkäsi jääden makaamaan. Hänen aivoissaan oli kypsynyt tuuma, joka teki tehottomaksi tohtorin varovaisuustoimenpiteen. Tohtori poistui ja sulki oven. Hoper kuunteli poistuvia askeleita ja hyppäsi sitten nopeasti pystyyn. Ikkunasta ei ollut yrittämistä ulos, se olisi huomattu. Mutta sivuseinä, joka samalla oli ulkoseinä, oli rakennettu, kuten sanottu, vain paperista ja bamburuo'osta. Hoper kohotti seinäverhoa, ja työskenneltyään hetkisen, onnistui hänen irroittaa seinästä kohtalainen kappale. Hän ryömi varovaisesti ulos ja asetti seinäkappaleen paikoilleen. Kierrettyään kadun puolelle hän näki tohtorin juuri kääntyvän kulmassa. Hoper seurasi empimättä perässä, vaikka olikin melkein varma siitä, että tohtori oli menossa siihen paikkaan, jonka osoite seikkailijoiden oli onnistunut saada tietää San Franciscossa.
Tohtori kulki kiirein askelin. Hoper hymähti, kun huomasi joutuneensa Djimakadulle. Tohtori kulki muutamia katuvälejä ja poikkesi sitten pienen, yksikerroksisen talon pihaan. Hoper kiersi sivukadulle ja keinotteli sitä kautta itsensä talon puutarhaan, hiipi seinän viereen ja koetti keksiä, missä huoneessa keskusteltiin. Ohuitten seinien läpi kuului puhe selvään, ja äänistä päättäen oli huoneessa neljä henkilöä. Keskustelu kävi englanniksi.
Salapoliisi piiloittautui pensaitten taa ja jännitti kuuloaan. Tohtori puhui.
"Me matkustamme erillämme Intiaan saakka, se on varminta ja mukavinta. Siellä sitten yhdymme. Meillä on kiire, sillä kongressi pidetään kohdakkoin, ei kylläkään ennen", tohtori rykäisi itsetietoisesti, "kuin minä olen saapunut, mutta kongressin lykkääminen vahingoittaa asiaamme. Meidän on niin muodoin kiiruhdettava. Minulla on mukanani henkilö, joka väittää olevansa meikäläinen, ja useat seikat puhuvat tämän väitteen puolesta. Hänen seuransa vaikeuttaa kuitenkin minun toimintaani, kun en voi luottaa häneen täydellisesti. Hänestä aion päästä eroon, en kuitenkaan ennenkuin Singaporessa. Sanoin tämän vain senvuoksi, ettette missään tapauksessa antaudu hänen kanssaan keskusteluihin…"
Hoper hymyili piilossaan. Kuunneltuaan vielä hetkisen hän katsoi parhaaksi poistua, ehtiäkseen huoneeseen siksi kunnes tohtori palaisi.
Toiset seikkailijat istuivat Cotterin tuttavan, muutaman japanilaisen liikemiehen aistikkaassa, huvilamaisessa rakennuksessa Jokohamassa, keskustellen politiikasta. Upea lehtimaja oli värikkään, viehättävän puiston keskellä, jossa lirisi pieni suihkukaivo.
"Oli miten oli", sanoi Kivinen, "mutta Japaniin sopii paremmin kuin ennen Venäjään, että se on savijaloilla seisova jättiläinen. Ajatelkaa vain! Maa on pieni, mitättömän pieni, sekin hajallaan tuhansissa saarissa. Ja tältä pohjalta yritetään nyt muodostaa suurvaltaa tai se on jo osaksi muodostettu. Ei ole vaikea sanoa, mihin tämä vie. Meillä on historiassa tarpeeksi esimerkkejä. Japanin sisäiset edellytykset ja mahdollisuudet eivät vastaa ulkonaista suurvalta-asemaa, joka perustuu yksinomaan sotilaalliseen mahtiin. Mutta sotilaallinen mahti riippuu taloudellisesta tilasta, ja sehän on Japanissa mahdollisimman huono. Venäjän velat olivat aikoinaan mahdottomat, mutta eiväthän ne toki likimainkaan vastanneet kansallisomaisuutta. Mutta Japanin velat nousevat niin mahdottomiksi, että kansallisomaisuus tuskin kykenee niitä peittämään. Jo yksistään tämä seikka tekee koko suurvalta-unelman komediaksi, sillä miten voidaan sellaista suurvaltaa ajan oloon ylläpitää, jonka olemassaolo kokonaan riippuu lainanantajien luotosta? Se on todella savijaloilla seisomista, ja Japanille käy ennemmin tai myöhemmin samoin kuin on käynyt Ruotsille ja Venäjälle.
"Maa köyhtyy äärettömästä sotilasrasituksesta, maan varat virtaavat varustuksiin, joilla koetetaan arvoa ja mainetta ylläpitää, ja niin pahenee sisäinen tilanne päivä päivältä, jota peittääkseen hallitus antautuu uusiin seikkailuihin. Se on ikuista kiertokulkua, joka johtaa perinpohjaiseen kumoukseen. Euroopassa on laajoissa piireissä se käsitys vallalla, että Japani on kumousvaaralta taatuimpia maita. Se on erehdys. Japanissakin on kuohuntaa koko lailla. Ulkonaisesti on Japani sangen nykyaikainen, mutta valtiollisesti osa väestöä elää oloissa, jotka eivät monessa suhteessa ole lainkaan parempia kuin maaorjuus. Työpäivät ovat rajoittamattomat, palkat suorastaan naurettavat ja yleinen hintataso ansiotuloihin nähden suhteeton. Ei ole niin ollen ihme, että riissin, japanilaisten tärkeimmän elintarpeen, kallistuminen tai keinotekoinen kallistuttaminen on johtanut verisiin levottomuuksiin, jotka ovat laajenneet niin valtaviksi, että ne ovat uhanneet koko nykyisen järjestelmän olemassaoloa. Japanissakin kuljetaan, jos kohta hitaasti, yleistä kansanvaltaistumista kohti, ei niin paljon näkyväisesti, kuin sisäisesti. Katsantokannat muuttuvat. Eikä kansaa, joka on teknillisesti niin korkealla kannalla, voida ikuisesti pitää orjaholhokkina, ja japanilaisille rakas isänmaa-käsitekin menettää vaikutusvoimansa, ellei käsitteen lisäksi voida mitään tarjota."